Galgo menee, galgo tulee...

Voi voi, kun olen niin hyvä tätä blogia pitämään! Tässä ajassa on käynyt jo niin paljon kaikkea! Tämä kirjoittaminen on aina välillä hankalaa ja tulee aikoja, kun ei vain tule tekstiä ulos. Yksikin teksti on tällä hetkellä tekeillä, sen olen aloittanut jo joulukuussa!
Cazurro on saanut jo oman kodin, pääsi sinne 6.1.2017. Jätkällä on mennyt siellä todella hyvin ja nykyään häntä kutsutaan Kassuksi. Uusi koti on Porissa, eli varsin kaukana.

Kassun uusi onnellinen perhe! <3

Hippu on kasvanut paljon. Se on aivan upea ja pieni reipas mudin alku. Pikkukoira ei pelkää mitään ääniä, alustoja, paikkoja tai mitään! Ruoan perään se on aivan hulluna.
Vixi on sama itsensä. Agilityä se on tehnyt melkein joka viikko, pari kertaa on jäänyt välistä. Muista lajeista meillä on ollu nyt pidempää taukoa. Vixin huono syöminen on melkein jo historiaa, eikä enää tarvitse neitiä yrittää lihottaa!

"Nam! Me saatiin vähän maitorahkaa!"

Mutta mikäs on nyt tämä uusin innostus taas kirjoittaa tänne?
No uusi kotihoidoggi tietenkin! Onhan tässä jo kuukausi ollut välissä.
Eli tänään 13.2 klo 13.25 laskeutui lento Helsinki-Vantaan lentokentälle. Mukana oli kolme uros galgoa, kaikki pitkään jo tarhalla odottaneita. Suoraan omaan kotiin pääsi vaalea valtava Gus-niminen poika ja kotihoitoon tuli Barrancas ja Trancas nimiset 6vuotiaat galgot. Gus oli näistä kolmesta kaikkein isoin, aivan valtava kaveri! Barrancas taas kaikkein pienin ja ujoin.
Tänne hoitoon tuli Trancas, oikein reipas ja komea ja iso herrasmies.

Trancas tarhalla

Tästä herrasta vielä enemmän.
Lentokentällä kuulin, että Trancasin kanssa oli taisteltu Espanjan päässä boxiin menemisestä. Suomen päässä tultiin reippaasti boxista ulos, mutta sen jälkeen osoitettiin kyllä sitä omaa tahtoa. Trancas ei olisi halunnut tulla peremmälle taukopaikkaan, vaan olisi hirveällä voimalla halunnut mennä ihmismassan keskelle. Onneksi ei herra kuitenkaan riuhtonut, vaan tasaisen voimakkaasti nojasi pois päin. Varusteiden lisäys, eli takki ja toiset valjaat, sujui ongelmitta. Oikealla voimalla lähdettiin kohti ulko-ovia porukassa. Hyvin pysyi kuitenkin hallinnassa, stressaavaahan koko tilanne on galgoliinille ollut. Autoon päästiin ilman ongelmia, mikä oli mukava ero edellisestä hoidogista! Koska herra on niin iso, eikä siis mahdu autossa takaboxiin, sai hän matkustaa takapenkillä. Kulkeminen sujui oikein hyvin eikä ollut mitään ongelmia.

Takapenkillä voi hyvin nukkua matkan ajan.

Matka kotiin, ei ollut aivan suora, vaan matkassa oli muutama mutka. Ensimmäisenä kävimme Järvenpään keskustassa Beef and Bones liikkeessä katsomassa herralle omaa uutta pantaa. Sopivaa ei löytynyt, eli etsintä jatkuu. Toinen kohde oli oma psykoterapiani johon Trancas pääsi mukaan. Hieman hassusti onnistuin aikatauluttamaan nämä, jos olisin ollut fiksu, terapia olisi ollut ennen lentokentälle menoa. Kolmas pysähdys oli vain pikainen punnitus Järvenpään Mustissa & Mirrissä josta päästiin vihdoin kotiin. Autoon oli jäänyt puruluu takapenkille ja Trancas mielellään söi sitä matkalla.
Ja vihdoin pääsen kehumaan tätä upeaa koiraa!! Trancas on huomattavasti reippaampi ja avoimempi, kuin Cazurro. Ulkona kävelee reippaasti, toki vetää jonkin verran, eikä arastele suomen säätä.
Sisälle kun päästiin, herra otti kämpän heti haltuun. Heti tutki reippaasti koko asunnon ja löysi puruluut lattialta. Myös omat tytöt otti uuden tulokkaan mukaan helposti ja vaivattomasti. Mitään ihmeellistä kanssakäymistä koirilla ei ole ollut keskenään, kaikki kunnioittavat toisiaan ja antavat tarvittavan tilan. Mutta jo tässä muutamassa tunnissa tuo herra on hurmannut minut. Se tulee hakemaan huomiota, on tarkkaavainen, reipas ja aktiivinen. Tottakai reissaaminen on väsyttänyt, mutta aktiivinen kuva siitä on tullut.

Mahtuu mahtuu...

Mutta kyllä herrasta huomaa, että tarhalla on vietetty pitkä aika. Jokainen uusi ääni aiheuttaa korvien höristelyn ja ihmettelyä. Mitään isoja henkisiä, tai fyysisiä, arpia ei vaikuta vielä olevan. Kohta on koirilla ruoka-aika, oman ruoka-aikani aikana Trancas yritti suurilla kauniilla silmillään pyytää kinkkukiusaustani! Ei yrittänyt kuitenkaan tunkea sitä niin suloista, harmaata, pitkää, nokkaansa lautaselleni!

"Tarviitko apua sun ruoan kanssa? Voisin auttaa!"

"Ai enkö saakkaan mitään?"

Aivan ihana poika, toivottavasti tämä upea kaveri saisi pian sen oman kodin, niin ansaitsee sen!!

Ensilumi satoi kahdesti...

Voi Cazurro minkä teit... Herra innostui uudesta lumesta ottamalla useampi juoksuaskeleita, heitäytymällä ihan hassuksi ja heiluttelemalla häntäänsä.
Alkuun ovesta ei voinut astua ulos, mutta kun sen ensimmäisen pari metriä pääsi liikkeelle, villivarsa se sieltä tuli esille! Ensimmäistä kertaa nykäisi ihan kunnolla hihnasta, piti hieman parantaa otetta siitä. Niin kovin harmittaa, ettei kännykkä ollut mukana.

Kun Cazurro tuli, melkein kaksi viikkoa sitten, lumi oli vielä outoa ja melkein jopa pelottavaa. Nyt nuori herra innostui lumesta, kuin pieni pentu joka näkee sen ensimmäisen kerran.

Toivottavasti saan huomenna kuvamateriaalia tästä!

Taas meidän perus kävelymme varrella oli itsemurhatoivoinen pupu. Cazurro sen näki taas ensimmäisenä ja peräänhän se halusi! Vixi näki vasta myöhemmin ja kerkesin komentamaan pois siltä kurssilta.
Vixi ja Hippu otti ilon irti ja leikkivät vauhdikkaasti samalla kun Cazurro talsi hihnassa.

Ihanaa saada uusi lumi ja nähdä kuin kaikki koirat siitä nauttivat. Ihanaa!


Edit.
Aamuun mennessä kaikki lumi kadonnut... Just joo... Eli ei tule kuvia.

Cazurron arki

Olisi mukavaa voida kertoa perus arjesta, miten lenkit sujuu ja sellaista kivaa. Valitettava tosiasia on, että Hipulla ja Cazurrolla on ollut ripulia ja itse olen flunssassa. Galgo on ollut täällä nyt puolitoista viikkoa ja tämä aika on mennyt todella laiskasti. Cazurron kanssa olen makoillut paljon sohvalla. Jätkä tykkää oleskella lähellä, etenkin jalkojeni takana. Usein se myös tönii ja tunkee lähemmäksi.

Ulkona Cazurro kävelee nätisti. Pupujen perään se haluaisi hirveästi mennä. Ensimmäinen kerta oli mielenkiintoinen. Cazurro nykäsi ja oli ihan menossa perään, mutta toki hihna otti nopeasti vastaan. Käännyttiin ympäri ja oli pienen galgon elämä vaikeaa, se olisi mielellään lähtenyt perään, eikä halunnut kääntyä, vaan käveli joko väärin päin tai poikittain.
Tämän ensimmäisen rusakko kohtaamisen jälkeen muiden pitkäkorvien kohtaaminen on mennyt vain helpommin. Tottakai herra galgo on kiinnostunut niistä, mutta ei halua samalla innolla perään. Taisi todeta, ettei hihna anna periksi.
Cazurro on nyt käynyt kolme kertaa lenkillä vieraan ihmisen kanssa. Ensimmäisellä kerralla jätkä ei halunnut lähteä ollenkaan ulos yksin, niin annoin Vixin siihen mukaan. Yhdessä oli mukavampi sitten mennäkkin!
Toiselle kerralle annoin heti Vixin matkaan ja ulkoiluttaja kertoikin lenkin menneen hyvin. Nyt kolmas kerta meni edelleen hyvin, ei mitään ihmeellistä.

Lauma ulkona.

Näin kipeenä ollan tehty ihan vain lyhyitä käppäily lenkkejä. Pentu on ollut koko ajan vapaana ja hienosti se pysyykin mukana. Hippu haluaisi hirveästi leikkiä ulkona Cazurron kanssa, mutta galgo vain kävelee eteenpäin tyynen rauhallisesti. Cazurro varoo pentua hyvin, ei tarkoituksella käy päälle makaamaan, nostelee jalkoja varoen kun pentu hiipii alle. Oikein hieno poika.

Kaikki hoitotoimenpiteet sujuu täysin ongelmitta. Kuten jo aijemmin olen postannut, saatiin sellaista suuta hoitavaa ainetta. Tämän laitto ei ole tuottanut ongelmia. Toistaiseksi olen vielä laittanut suihketta vanulapun avulla, mutta eiköhän pian suju jo suoraan suuhun aineen suihkuttaminen.
Kynnet saan leikata rauhassa ja nätisti ilman turhia jalkojen nykimisiä. Cazurrolla on toisessa etujalassa poistetun kannuksen tilalle kasvanut pienen pieni kynsi. Se on aivan tynkä eikä juuri kasvakkaan.
Lääkkeita on helppo antaa. Eihän tietenkään herra galgo siitä pidä, mutta ei pure leukojaan tiukasti yhteen ja nielee pillerit helposti. On nimittäin oppinut löytämään inupektit ruoan seasta!
Peseminen ja suihkuttelu on vaivatonta. Kylpyhuoneen perälle käveleminen on hidasta ja hieman jätkä yrittää vastustella. Kun sen sinne perille saa, ei ongelmia ole enää. Peseminen tai vain suihkuttelu on helppoa. Jalat saa kuivata eikä Cazurro vastustele, se jopa auttaa nostamalla jalkoja kun kättä vie kehoa pitkin kohti jalkaa. Samoin ulkoilun jälkeen jalkojen ja vatsan pyyhkiminen on vaivatonta.
Pukemisesta Cazurro ei hirveämmin pidä, yrittää kääntää päätään pois ja jopa saattaa ottaa muutamia askeleita pois. Kun asusteen saa pään läpi, ei ole enää ongelmia. Hieman on tasapainossa hakemista, kun jalkaa pitää pitkään ylhäällä ja pujottaa paidan reijästä, voi toki johtua vain lihaksiston puutteesta. Vaatteiden pukemisen lisäksi pannan pujottaminen päähän on ollut Cazurron mielestä ällöä. Valjaat menee helpommin, veikkaan johtuvan isommasta pääaukosta.

"Oonx mää kännis?!"

Autoilu oli aluksi hankalaa ja epämukavaa Cazurron mielestä. Ensimmäiseen autoiluun yritin laittaa jätkä takakonttiin autohäkkiin. Lyhyt matka menikin hyvin, mutta takana oli hieman tilaongelmia. Siirsin välietapilla Vixin takaboxiin ja Cazurron takapenkille. Päätin kokeilla tätä järjestely ja se toimikin paremmin kuin hyvin! Cazurro päätti painaa kunnolla puuta ja nukkua takapenkillä. Alkuun autoon meneminen on ollut hankalaa ja hidasta. Herraa ei ole siis yhtään huvittanut mennä sinne liikkuvaan metallihökötykseen. Tämäkin on pikkuhiljaa helpottunut kun on tullut vähän enempi ajelua.
Tänään tapahtuikin läpimurto. Käytiin tänään useamman kerran Beef and Bones:issa ja siihen sisältyi useampaan kertaan autoon ja ulos siirtoja. Tänään ihan vain kahden toiston jälkeen Cazurro meni itsekseen kokonaan autoon. Normaalisti olen saanut nostaa herran takapään autoon kyytiin.
Myös autosta poistuminen on ollut hidasta. Cazurro ei halua kääntyä ympäri takapenkillä, vaan se tarvitsee ottaa siitä ovesta ulos, minne jätkän naama osoittaa. Penkiltä alastuleminen on ollut hidasta ja vastentahtoista. Sekin tänään parani aivan huimasti! Jätkä menee sisään ripeämmin ja tulee myös ulos paljon helpommin ja nopeammin.

"ZzzzZzzz... Nukuttaa..."

Kaikki arjen rutiinit siis sujuvat jatkuvasti paremmin ja paremmin. Hiljaa se hyvä tulee.

Upea päivä!

Siis niin mahtava päivä ollut nyt, toivottavasti muistan edes kaiken!
Aamulla Hippu ja Cazurro herätti ensimmäisen kerran 6.30 haluamalla ulos. Hipun tuotokset on vihdoin palautunut normaaliksi, sitähän sieltä tuli pissan lisäksi. Nukuttiin sitten herätyskelloon asti, eli klo 10.30 sain raahattua itsen ylös. Klo 11 oli välttämätön meno ja pakkasin koirat autoon. Siellä ne nätisti odotti melkein tunnin. Sieltä ajeltiin puistoon hetkeksi, tytöt pääsi juoksemaan paremmin, mutta Cazurroa vielä jännitti. Tällä kertaa se kävelikin perässä eikä jäätynyt paikalleen vain seisomaan. Leikkimään ja juoksemaan ei ihan vielä uskaltanut.

Jo uskalsi muutaman askeleen päähän mennä puistossa.

Kylmä kun tuli, ajeltiin Järvenpään Mustiin & Mirriin vähän lämmittelemään ja Cazurron kanssa tutustumaan paikkaan uudelleen. Ensimmäisellä kerralla jätkää ihan pelotti ja se tärisikin sitä mukaa. Tällä kertaa meni todella paljon paremmin ja reippaammin. Ehkä hommaa avitti tuttu myyjä, joka oli mukana kun Cazurro haettiin kentältä? Siellä oleskeltiin jonkin aikaa Cazurron ja Hipun voimin. Punnitsin myös kaverit, Hippu 5kg ja Cazurro 26,5kg. Herra galgo on vähän menettänyt painoa, varmaankin sen ripulin seurauksena. Toki punnitus oli isompien tarpeiden jälkeen, ehkä jos ne olisi vielä suolistossa, painoa olisi se normaali 28kg....
Hippu halusi hirveästi olla kassalla, vaikkei myyjä tai harjottelija huomioinutkaan. Epäreilu maailma pennun mielestä, kaikki huomiohan kuuluu Hipulle!

Nyt on jotain metkuja mielessä!

"Jos mä katson sua suurilla silmillä, saanko lisää ruoka?"

Mustista & Mirristä jatkettiin matkaa Beef and Bones:iin. Tällä kertaa Cazurro meni sisälle aika vauhdilla, jätkä onkin jo hyvin oppinut tykkäämään paikasta kun siellä saa aina herkkuja ja rauhassa hakea sitä huomiota. Kyseisessä putiikissa Cazurro on nyt ottanut aivan mielettömiä harppauksia eteenpäin. Kun muistelee ensimmäistä kertaa miten Cazurroa pelotti ja jännitti siellä oleminen, että ihan koko galgo tärisi eikä ruokaa voinut ottaa vastaan. Nyt herra kävelee sinne jo kuin kotiinsa, itseasiassa ripeämmin menee sisälle Beeffiin kuin kotiin! Jo heti toisella kerralla Cazurro otti herkkuja varoivaisesti ja antoi koskea itseensä. Nyt tosiaan vauhdilla sisälle ja vastassa lattialla olikin pieni yhdeksänviikkoinen mopsin pentu. Hirveän pitkään ei siellä keretty olemaan, kun minulla oli aika sairaanhoitajalle. Edelleen olen kipeänä, eikä tässä kunnossa töihin voi eikä pidä mennä muita tartuttamaan. Pikaisesti Terveystalosta autolle ja nyt mentiin koko lauman kanssa sisälle Beeffiin. Hipulle olin sopinut leikkitreffit mopsipennun kanssa ja Vixiä haluttiin ihastella. Cazurroakin toki haluttiin ihastella ja hemmotella herkuilla. Hippu halusi heti leikkiä mopsin kanssa, mutta pieni ruttu ei heti ajatukselle lämmennyt. Jonkun aikaa siinä meni rupatellessa, kunnes pikkuruttu uskalsi ryhtyä leikkimään. Siinä touhussa ja temmellyksessä menikin pitkä tovi. Liikkeessä kävi muutamia asiakkaita ja Hippu halusi aina rynnätä kaikkia moikkaamaan, edes haistamaan kenestä kyse ja heidän ostoskoreihin tunkeutumaan. Cazurro meni osaa asiakkaita moikkaamaan, toisia reippaammin ja toisia hitaammin, mutta kaikki tuli haistettua. Ainoastaan ne, jotka oli pidempään kaupalla, saivat kunnolla rapsutella jätkää. Etenkin putiikin pitäjä oli hyvä kaveri, kun paljon kenguruherkkua syötti.

Ensimmäinen "perhepotretti" tällä kokoonpanolla.

Eräs tuttu kiinnostui Cazurrosta kuultuaan tästä Beeffin omistajalta joka laittoi minulle facebookissa kaveripyyntö ja viestiä. Olin juuri päässyt kotiin ja ruokittua Hipun ja Cazurron lisäksi itseni kun sain kutsun tulla pian takaisin Beeffiin. Siellä odotti omistajan tuttu joka Cazurroon ihastui heti ensinäkemältään. Myös Cazurro oli vaikuttunut tästä henkilöstä. Jätkä lähestyi tätä henkilöä halukkaasti ja uteliaasti. Ei siinä hirveän kauaa mennyt, kun heistä jo kavereita tuli. Hakemukset on nyt tehty ja katsotaan kuinka tässä käy. Kodin löytyminen ei ole kotihoitajan, minun, vastuulla vaan yhdistys päättää siitä. Saattaa olla, että tämä kotihoitajuus jää lyhyeen, tai sitten ei. Pyörät pyörii sitä tahtia kuin järjestelmä toimii.

Toivotaan, että Cazurro löytää pian itselleen sen täydellisen kodin.

Saattaa jäädä tämä perhepotretti varsin lyhytaikaiseksi. Katsotaan, kuinka käy.

Ups and Downs

Sain videolle Cazurron ensimmäisen leikkiinkutsuasennon! 
Eilen Cazurrolla oli vatsa pahasti sekaisin, oli ripuloinut sisälle kun olin töissä. Päätin viedä koirat hieman pidemmälle ulos, jotta kaikki kakkaisivat kunnolla, juoni toimi juuri kuten toivoin! Cazurro käveli nätisti, ei vetänyt eikä mitään. Usein jopa käveli ihan jalassani kiinni, ensimmäisen kerran vahingossa tönäsin toista... Pieni ulkoilu sujui todella hyvin, aikuiset oli hihnassa ja pentu juoksenteli vapaana porukan mukana. Tytöt pääsi sitten hieman irrottelemaan ja Cazurro katsoi vierestä. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta! Cazurro kiinnostui tyttöjen leikistä ja hetken halusi mukaan! Videolle sain tämän ensimmäisen kerran, niin hienoa.

"Enx mää ookki aika söde?" Ensimmäinen kuva, jossa Hippu on jopa paikallaan!

Kotiin kun päästiin, karvalliset tyttöni olivat varsin märkiä ja hiekkaisia, niin heidät laitoin hetkeksi kylpyhuoneeseen. Herra Vintti ei kuraa kerääkkään, niin pääsi suoraan olohuoneeseen. Menin pyyhkimään tyttöjä puhtaaksi ja siinä kestikin hetki, jonka aikana Cazurro piipittikin perääni. Saatuani tytöt kuiviksi, menimme olohuoneeseen jossa Cazurro innoissaan odotti. Se jopa hypähti hieman ja heilutti häntäänsa kun tulin portista olohuoneeseen. Hirveällä kiireellä tunki rapsuteltavaksi istahdettuani sohvalle ja tönäsi jopa tytöt pois tieltään! 

Olin lähdössä Helsinkiin hoitamaan asioita päivällä ja katselin hetken telkkaria. Ohjelma, jota katsoin, sisälsi kohtauksen jossa koira haukkui. Cazurro hätkähti tätä ja alkoi ihmettelemään mistä se tulee. Aikaisemminkin on näin käynyt, mutta ei ole samanlaista reaktiota tullut. Jätkä meni ihan ihmettelemään tätä ikkunalle, ja nosti korvansa pystyyn mitä suloisimmin. On se vaan aika hieno poika. Joku saa tästä vielä upean koiran itselleen! 

"Kuka siellä liikkuu? Kuka haukkui!?"

"Miksi sä kuvaat mua etkä etsi sitä syyllistä haukuntaan!?"

Koirat jäi sitten yksin siksi aikaa, kun olin Helsingissä. Hippu on aikaisempina yksinolopäivinä vetänyt pahat paniikit, kiljunu koko ajan ja kakannut, tallannut sen ja levitellyt ympäriinsä. Tänään oli ensimmäinen päivä, jona Hippu ei kakannut! Pissat oli tehnyt, mutta ei muuta.
Ensimmäisenä yksinolopäivänä jätin Hipun kylpyhuoneeseen aitaamalla pesukoneet, johdot ja putket. Se ei ollut hyvä idea... Paniikissaan pentu oli repinyt aitauksen suppuun ympärilleen. Ei hyvä idea siis tämä aitaus. Kaikilla muilla pennuillani on toiminut hyvin, kukaan ei ole aikaisemmin repinyt sitä noin pahasti!
Virheestä oppineena Hippu on viettänyt yksinolot jättimäisessä häkissä. Tämä on väliaikaista, vain sen hetken, ettei Hippu enää panikoi kun on yksin. Nyt kun Cazurro on hoidossa, en halua kaikkien kolmen koiran olevan keskenään vapaana. Kokoeroa on kuitenkin hyvin paljon. Cazurro voi selkeästi paremmin, kun sillä on Vixi seurana, eikä Hippukaan vielä osaa rauhottua. Kunhan se rauhoittuu ja rentoutuu laumassa, voin alkaa harjoittelemaan sen kanssa, että on ihan yksin alkuun toisessa huoneessa.
Jätin siis Hipun häkkiin ja aikuiset olohuoneeseen. Ruokapöydän työnsin taas keittiöön ja aitasin sen. 

Hyi mikä sotku! Pitäiskö kenties siivota?

Kuvasta puuttuu pennun vesikippo häkistä. 

Kun tulin kotiin, oletin saavani vastaan kaamean kakan ja pissan hajun. Mutta ei! Vastassa oli vain mieto pissan haju. Edistystä. Syyllinen oli Cazurro. Se oli jo toistamiseen merkannut saman lelukorin. Tällä kertaa kori oli vesikupin vieressä, eli koirien vesi oli siis pilalla ja koirilla jano. Mitä opimme? Ei lelukoria esille seuraavalla kerralla!

Ilta menikin sitten mukavasti. Hipun kanssa treenasimme iltaruoan istu-maahan-seiso ja katsekontaktia. Vixi söi sillä aikaa häkissä oman raakaruoka-annoksensa ja Cazurro oli eteisessä syömässä. Vanhempani olivat ostaneet minulle uudet kehykset eräälle työlleni ja olin tuonut sen mukanani Helsingistä. Vahingossa, Cazurron mielestä hänen kiusakseen, olin unohtanut kehyksen eteiseen lähelle herran ruokakippoa. Kesken syömisen kehys kaatui pelästyttäen Cazurron! Onneksi ruoka voittaa, ja herra Vintti meni jatkamaan ruokailuaan.
Eipä siis mitään ihmeellistä. Cazurron tultua Hippu on ottanut takapakkia sisäsiisteyden opettelun kanssa. Pentuhan se vielä on, mutta ennen vintin tuloa oli selkeämpi halutessaan ulos ja hakeutui ovelle. Nyt on viime aikoina on vain tehnyt tarpeitaan miten sattuu. Noh! Tästä taas eteenpäin.

Eiköhän me painuta pehkuun. Pääsee Cazurro taas valtaamaan koko sängyn! Pitääpi saada otettua kuva siitä... Törkeä galgo! 

Cazurro näyttää mallia. Hyvää yötä!

Cazurron ensimmäiset päivät

14.11.16

Noniin, nyt ollaan Cazurron kanssa päästy kotiin asti. Cazurro oli kentällä tosi jännittynyt, kävelemisestä ei tullut mitään. Yhdistyksen jäsen, joka matkusti galgojen kanssa, päätyi kantamaan pojanklopin autoon. Minulla oli kaveri matkassa, ja he matkustivat takapenkillä.
Autosta kotiin sisälle oli jännää kävellä lumisessa maassa, ja eteneminen oli hidasta. Tarpeillaan ei ole käynyt vielä, niitä odotellaan.:) Onneksi on piha!
Sisällä on nyt tutkinut ahkeraasti paikkoja. Kuiva nappula ei kelvannut vielä, olisin makupalana antanut. Ruoka kyllä kiinnostaa, mutta syödä ei voi. Kokeilen nyt heti liottaa, jos siten maistuu paremmin.
Omat tytöt otti hyvin vastaan. Pentu haluisi leikkiä, ja Vixi ihmettelee "taasko tuli joku uus?". Kaikki hyvin siis täällä! Cazurro asettui hetken tutkimisen jälkeen pedille syömään puruluuta.

Kaamea määrä karvaa tuosta nuorukaisesta lähtee, kun niin paljon stressaa tätä valtavaa elämänmuutosta, niin päätimpä heti alkuun pestä kaverin! Kiltisti seisoi paikallaan suihkussa ja antoi pestä ja kuivata.

Ruokaa sai myös, ihan hyvin söi turvotettua nappulaa, katsotaan myöhemmin, jos maistuu vielä lisää.

Yön Cazurro nukkui hyvin, koko yön samassa nahkapedissä. Pari kertaa pentu herätti yön aikana pihalle, niin vein Cazurron samalla, kävi hienosti pissalla.

Puhtaana on mukava nukkua

Onko tämä näitä galgojen fiksuja nukkuma-asentoja? :) 

16.11.16

Toinen yö meni ilman ongelmia, ja tänään onkin ollut kiva päivä!
Kun illalla mentiin nukkumaan, Cazurro päätti mennä keskelle sänkyä makaamaan! Noh, eihän koiraa voi siirtää niin nappasin peiton ja käperryin jätkän ympärille. Pikkupentu nukkui jaloissa, se on oppinut vihdoin kunnioittamaan toisen tilaa. Peittelin sitten raitaeläimen fleeceviltillä ja nukuttiin. Jossain kohtaa yötä Cazurro siirtyi nahkapetiin lattialle. Aamulla ennen kuin nousiin, ihana puikkonokka tuli mun viereen makoilemaan. <3 Siinä oltiin hetki söpösti, kunnes noustiin.

Käytiin hieman Järvenpään keskustassa nyt aamulla, sellaisessa ihanassa raakaruoka kaupassa kuin Järvenpään Beef And Bones. Sieltä olin löytänyt jo pari viikkoa sitten ihanan valikoiman 4paws pantoja, ja nyt mentiikin hakeman jätkälle se oma panta!! Sellaiset martingaali-pannat oli kaikki tosi kovia sisäpuolelta, niin päädyttiin klassiseen puol kurraan, jossa kurra osuuden saa "lukittua" paikalleen, turvallisuutta siis siinäkin 

Tässä olen jo kerennyt huomaamaan, että Cazurron hengitys haisee aika pahalle. Tuolla Beeffissä kurkattiin ihan pikkasen suuhun, ja se lemu on aika ikävä... Ja myös ikävän näköinen. Liikkeen omistaja halusi lahjoittaa Cazurrolle sellaisen suuaineen, Denta Care Spray, halusi auttaa toista saamaan suutaan parempaan kuntoon. :)Siis siellä olen aina saanut niin hyvää palvelua, mutta nyt sitten vielä lahjoitti tuon sitä tarvitsevalle. Niin ihanaa. Heti illalla laitettiin aine kokeiluun. Tietenkään heti ei mitään muutosta näy, mutta odotellaan!

Autossa Cazurro matkustaa rennosti. Kokeiltiin tänään auton takaboxiin, mutta jätkä on liian iso sinne. Katsotaan mitä keksitään vastaisuudeksi, joko häkki takapenkille tai turvavyövaljaat. Toistaiseksi herrasmies pistää penkille maaten ja unta kaaliin.

Cazurro approves.

Uusi panta kaulassa! Takapenkillä on mukava nukkua kotimatka

17.11.16

Cazurro nukkui koko yön sängyssä vieressäni, loistava alku! Oli sitten työpäivä, niin aamulla ei tapahtunut juuri mitään. Cazurro ei halunnut aamulla tehdä toista hätää ulos, eikä syödä aamuruokaa. Vixi ja Cazurro jäivät kotiin, kun lähdin pennun kanssa töihin. Kun jätän uuden koiran yksin, työnnän keittiön pöydän keittiökulmaukseen ja laitan pentuaitauksen siihen eteen. Näin saan turvattua keittiön ja ruoat hyvin. Vaikka galgo hyppäisi aidan yli ja ruokapöydälle, se ei saisi mitään ruokakaappeja auki. Kätevää!
Töiden jälkeen, kun tulin kotiin, vastassa oli aivan kaamea lemu! Cazurro oli ripuloinut kaksi valtavaa kasaa, roiskeita oli pitkin seiniä ja sohvaa. Jätökset oli jo pitkälti päässyt kuivumaan, niiden siivoaminen oli tuskaa. Cazurro ja pentu saivat odottaa kylpyhuoneessa, Vixi oli eteisessä. Siivouksen välissä käytin kaikki koirat pihalla ja jätkältä tulikin pitkä pissa.
Oikeastaan mitään muuta ei tänään ole tapahtunut. Raitaeläin söi ihan hyvin, on syönyt puruluuta ja nukkunut. Ei mitään sen kummempaa. Vielä tässä odottelen, että herra suvaitsisi käytä ulkona kakalla niin pääsemme nukkumaan. 

"Siis yök! Miksi ton pallon on oltava tossa vieressä"
Ajattelee herra, joka väkipakolla änkeää petiin, vaikka pentu on siellä jo! 

Life is not fair!

Toisille elämä ei todellakaan ole reilua. Etenkin koirien kanssa. Koirahistoriani on varsin lyhyt, mutta siihen on jo mahtunut useampi koira. Ensimmäinen oma koirani Bea vaihtoi kotia, kun ikää oli vasta 1,5v. Uutta kotiaan se etsi puoli vuotta. Tänään siitä on kaksi vuotta, kun Bea pääsi Heidin hyvään huomaan. Tyytyväisempi en voisi olla Bean uudesta elämästä. Luopuminen oli rankkaa, mutta se oli myös kaikille oikea ratkaisu. Bea ei ollut onnellinen kanssani, enkä ollut minäkään onnellinen! Yhteiset hetkemme olivat täynnä stressiä ja kurjuutta. Bea herkkänä koirana kärsi siitä, ja paljon.
Päätös oli oikea.

Ennen kuin Bea lähti, tuli Vixi taloon. Siitä pienestä karvapallerosta on kasvanut tärkein koira minulle. Yhdessä ollaan harrastettu ja tehty kaikkea. Uusia juttuja kokeiltu ja huomattu olevamme hyviä! Elämä Vixin kanssa on ollut vain ihanaa ja antoisaa.

*Slurps* Vixi ja Bea kesäkuun 2014 lopussa.

Kaveriksi Vixille otin Vukin. Halusin myös päästä näyttelyihin koiran kanssa, jonka kanssa ei tarvitse pelätä joka kerta hylkäystä häntämutkan takia. Olin myös päässyt toteamaan, että kahden koiran kanssa elämä on oikeasti mukavaa, ja niiden kanssa yhdessä harrastaminen ja treenaaminen sujuu ja se on täyttävää. Noh, suunnitelmat eivät menneet ihan putkeen Vukin kanssa. Pienen koiran elämässä epävarmuudet veivät voiton, enkä pystynyt sitä auttamaan. Kotona Vukin elämä oli huono laatuista, kun ei se uskaltanut seinän vierestä, noin yhden neliön kokoiselta alueeltan, poistua. Vesikupille piti kurkottaa ja välttää kaikilla tavoin lattialla kävelyä. Jos jossan oli pieni matto, siltä ei liikuttu. Lauman mennessä toiseen huoneeseen, Vuki jäi kiljumaan kunnes paine oli liian kova ja se räpiköi perään. Lattioiden peittäminenkään ei ollut ratkaisu, sillä jos joku matto liukui alla, ei sinne voinut enää astua. Eikä tämä peittely myöskään auttanut, jos menimme jonnekkin muualle jossa liukas lattia.
Vukin epävarmuudet eivät loppuneet tähän. Vieraat ihmiset olivat todella epäillyttäviä, uudet paikat, asiat... Aivan kaikki. Niiden suhteen Vuki ei ottanut juurikaan askelia eteenpäin, pääasiassa vain taakse. Jälkikäteen sanoisin, ettei Vuki koennut saavansa turvaa minusta ja Vixistä.
Kesällä sain vihdoin tehtyä toisen elämäni raskaimmista päätöksistä. Olin tätä jo miettinyt pitkään, ja myös kasvattajan kanssa keskusteltu. Vuki palautuisi kasvattajalle, jossa kasvattaja päättäisi Vukin jatkosta, etsisikö uuden kodin vai jäisikö hänelle. 23.7.2016 Vuki jäi Mänttään.

"Yök! Tää oli kuravettä!" 23.7.2016

Bean kohdalla meidän suhde oli jo mennyt huonoksi, eikä se ollut niin raskasta. Olin vain iloinen kun me molemmat pääsimme stressin noidankierteestä pois.
Vukin kohdalla... Tunnen edelleen, että epäonnistuin. En pystynyt auttamaan sitä suloista pientä susihukkastani elämään tasapainoista elämää ilman stressiä. Ikävöin Vukia edelleen, se vei osan sydäntäni mennessään.

Aina välillä kuulin kuulumisia Vukista, sillä meni kasvattajalla todella hyvin! Siellä se löysi itselleen koirakumppanin johon luottaa ja johon tukeutua. Kaveri oli Espanjasta kotoisin oleva galgo, Ella. Ne kaksi nuorta juoksivat päivät pitkät keskenään ja niistä muovautui sellainen parivaljakko. Kaksosiksi niitä kutsuttiin. Ellaan Vuki tukeutui ja uskalsi mennä ja olla rennosti. Ymmärtääkseni myös Ella on hieman epävarma, tai ainakin pidättäytyväinen, ja yhdessä näiden kahden nuoren epävarmuudet muuttuivat varmuudeksi! Aivan mieletön parivaljakko.

Nykyisin Vuki asuu Tsekeissä, kasvattajan hyvän kaverin kaverilla. Ihan hirveästi en tiedä, mutta siellä menee hyvin. Toivon kaikkea parasta Vukille, sitä onnellista ja stressitöntä elämää jota ei täällä luonani saanut...

Nyt voinkin sitten pohtia, oliko päätös oikea. Vaikka se kuinka sattuu ja tekee kipeää, kyllä se oli. Olen kuullut kommenttia, että jos olisin vain odottanut Vukin kanssa, antanut aikaa sille, ei se pelkäisi lattioita enää. Mutta fakta on se, ettei kukaan, ei yhtikäs kukaan, voi olla varma olisiko Vuki muuttunut!! On aivan mahdollista, että tämän muutoksen parempaan Vukissa toi juuri tämä kodin vaihto. Vuki voisi mahdollisesti nyt luonani paremmin, mutta entä jos se olisikin mennyt pahempaan suuntaan? Mitä sitten? Sitten olisi kaikilla huonompi mieli.
Vaikka koen epäonnistuneeni, en silti ajattele luovuttaneeni liian helpolla. Yritin kaikkeni oman osaamiseni puitteissa.

Eli ensimmäinen ja kolmas koirani ovat vahtaneet kotia.

Tiedän että jo nämä tekoni saavat ihmiset arvostelemaan minua ja koiranpitotaitojani. Eikä tässä vielä edes ole kaikki mitä on tapahtunut sitten kesän!

Jo ennen Vukin lähtöä, oli mielessäni kolmas koira. Oli vielä avoinna millainen, minkä rotuinen ja mistä. Mielessä oli jo pitkään pyörinyt Espanjasta galgo kotihoitoon jonkun yhdistyksen kautta. Vihdoin sainkin sovittua erään nuoren uroksen saapuvaksi 14.11.2016 minulle kotihoitoon. Jo silloin oli tiedossa, ettei tämä koira tule todellakaan jäämään minulle. Juuri nyt en halua antaa yhtä koiranpaikkaa ei-harrastuskoiralle, enkä halua urosta en edes leikattua. Siis pysyvästi laumaan. Sitten joskus hamaassa tulevaisuudessa haluan oman galgon, mutta nyt ei ole sen aika.

Jonkin aikaa Vukin lähdön jälkeen aloin miettimään uutta koiraa. Elämä yksin Vixin kanssa oli helppoa, mutta tavallaan myös todella tylsää. Vixi toimii kuin ajatus, harrastaminen on mieluisaa ja mukavaa, arki toimii ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kaiken tämän hyvän ja helpon keskellä oli aatos, tämä on tylsää. Kaipaan toimintaa.
Käänsin katseeni muihin rotuihin, Vukin jälkeen en heti halua uutta belgiä. Listoilla oli austraalianpaimenkoira, pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira ja erikoisuus, perhoskoira! Halusin toista harrastuskoiraa, jolla olisi pää oikeassa paikassa, mutta jonka kanssa voisi mennä myös näyttelyihin ilman suurempia ongelmia. Auspai karsiutui suht nopsaan pois linjajaon takia. Ne ovat todella kauniita koiria ja ihailen niitä valtavasti, mutta ei juuri nyt sellaista.
Hyvän ystäväni kautta löysin Ranskaan pian syntyvän pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoirapentueen, jonka vanhemmat olivat upeita. Isäkoira on lyhytkarvaisista syntynyt pitkäkarvainen. Tämä yhdistelmä kiinnosti minua hirveästi, mutta myös jännitti! Ulkomailta jos tuo pennun, ei ole samanlaista tukiverkostoa kuin suomalaisen koiran jos otttaa. Toki olen jo ystävystynyt useamman holsku ihmisen kanssa, mutta ei se ole koskaan samanlainen suhde, kuin kasvattajan kanssa, jolla on suuremmat intressit pentua kohtaan.
Tämä päätös vietiin käsistäni, sillä en ollut tarpeeksi ajoissa pentua kyselemässä, eikä Ranskaan syntynyt tarpeeksi narttuja, että olisi minulle riittänyt. Uroksista en edes kysellyt, kun en sellaista halua.
Sitten oli tämä kolmas vaihtoehto, perhoskoira. Papillonin ja phalenen välillä ei minulle ollut väliä, kumpi se olisi. Kaivelin ja etsiskelin kivoja kasvattajia, kunnes yhden löysin. Vaikka kyseessä olisi todella pieni koira, haluaisin silti sen kanssa jotain lajeja tehdä, esim toko tai rally-toko, näyttelyiden lisäksi. Löytämäni kasvattaja onkin varsin aktiivinen näissä lajeissa, sitä kautta häneen päädyin.
Hänelle oli juuri syntynyt ja syntymässä pentuja, joita kävinkin sitten katsomassa.
Mutta ei. Jotenkin vaan ei tullut sellaista tunnetta, että mikään niistä pennuista olisi oikea. Söpöjä ja ihania kaikki oli, mutta niistä puuttui se "jokin" joka kertoo sen olevan se oikea.
Niimpä jäi perhoskoira tällä hetkellä. Myöhemmin olisi tulossa muita yhdistelmiä, ja voisin jostain niistä saada pennun.
Päätin jäädä odottelemaan ja katselemaan. Rotujen kanssa pidän siitä, että on vaihtoehtoja ja kaikki avoinna. Kiire ei ole koskaan ollut ja hyvää kannattaa odottaa. Mutta jos se oikea osuu kohdalle, ei pelkän perjaatteen takia pidä pidättäytyä.

26.10.16 laitoin sähköpostia eräälle mudi kasvattajalle, jolla oli vielä yksi narttupentu ilman kotia. Olin nähnyt hänen ilmoituksensa paria päivää aijemmin, mutta en ollut uskaltanut laittaa viestiä. Kunnes uskalsin.
Kyseinen pentu on suvusta, jota olen rakastanut lähemmäs 3vuotta. Pennun emän sisko on unelmieni koira, Skitso (Mustantassun April), ja isän emä on Didi (Mustantassun Penelope), molemmat omistaa The Mutiaiset -blogin Elsi. Häntä en ole koskaan tavannut kasvotusten, mutta meillä on muutamia yhteisiä kavereita ja olemme viestitelleet hieman. Skitson ja Didin elämää olen seurannut Elsin blogin kautta, ja sitä kautta myös siis rakastunut noihin koiriin, tosin etenkin Skitsoon.

Jo ennen Vixin tuloa olin kiinnostunut mudeista ja sellanen melkein silloin jo minulle tuli, kunnes kohtalo se taisi puuttua peliin.

Lauantaina 29.10 ajoin Mikkeliin Mustantassun kenneliin tätä pentua katsomaan. Kasvattajan kanssa olimme jo jutelleet hieman puhelimessa, mutta tämä kaikki tapahtui todella nopealla aikataululla, emmekä olleet päässeet tutustumaan toisiimme. Vastassa odotti todella mukava nainen, joka otti vastaan avosylin. Sisälle kun pääsin, aivan ensimmäisenä syliini juoksi Mustantassun Maisa, pentu jota olin tullut katsomaan. Olin myyty. Olin tullut paikalle varauksella, kun en halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä ja tässä tilanteessa pennun tarvitsee olla enemmän kuin täydellinen. Siinä pitää olla "sitä jotain" ja kohtalon näpit pelissä.
Ja tämä Mustantassun Maisa oli juuri sitä. Sen silmistä paistoi "se jokin". Sen käytös oli avoin, utelias, leikkisä, ahne.... Aivan ihana ja valloittava.
Vielä ennen lopullista päätöstä keskustelin kasvattajan kanssa ja kyselin paljon kaikkea. Kasvattaja tarjosi minulle, että voisin harkita viikonlopun yli. Mutta päätös oli jo tehty, kohtalo oli jo tämän määrännyt. Pieni ruskea kiharakarvainen pallero muutti luokseni. Nimen päätöksessä kesti pari päivää, kunnes sen ristin Hipuksi. Pieni suklaaHippunen <3
Koko elämä vielä edessä, mutta toivotaan vain parasta tälle. Toivon niin kovin, että vältymme edellisten koirieni ongelmilta. Toivon, että Hippu pysyy terveenä sekä fyysisesti, että henkisesti. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Lisää postauksia tulossa vielä Hipusta myöhemmin.

Cazurro tarhalla

Kauaa ei Vixi ja Hippu päässyt kahdestaan olemaan, kunnes koitti 14.11 klo 13.45 laskeutui lentokone Helsinki-Vantaan Lentokentälle. Samassa koneessa oli yhteensä neljä galgoa tulossa suomeen kotihoitoon, tai omiin pysyviin koteihinsa. Joukossa mukana oli eräs 3vuotias, harmaanaamainen, brindle värinen uros Cazurro. Juurikaan mitään en tästä koirasta tiedä, paitsi että tulee toimeen muiden koirien kanssa ja kulkee nätisti hihnassa ja tautitestit puhtaat.
Cazurro tuli suomeen Galgos del Fenixin kautta.

Cazurro ensimmäisenä iltana luonani. Suihkunraikkaana on hyvä nukkua.

Kaikkea sitä voi siis tapahtua. Toivon lukijoiltani ymmärrystä ja kunnioitusta olla asiallinen mahdollisissa kommenteissa tai palautteissa. Koiramaailmassa koirasta luopuminen on mitä isoin pahe, eikä mitkään syyt ole koskaan kyllin hyviä.

Päivittelen tänne paremmin Cazurron kuulumisia, mutta jos kiinnostuit galgo herrasta, älä epäröi ottaa yhteyttä Galgos del Fenixiin! :)

Myös ulkoasu tulee jälleen kerran muuttumaan ja yritän aktivoitua uudelleen näitä löpinöitäni tänne raapustamaan.