Ensilumi satoi kahdesti...

Voi Cazurro minkä teit... Herra innostui uudesta lumesta ottamalla useampi juoksuaskeleita, heitäytymällä ihan hassuksi ja heiluttelemalla häntäänsä.
Alkuun ovesta ei voinut astua ulos, mutta kun sen ensimmäisen pari metriä pääsi liikkeelle, villivarsa se sieltä tuli esille! Ensimmäistä kertaa nykäisi ihan kunnolla hihnasta, piti hieman parantaa otetta siitä. Niin kovin harmittaa, ettei kännykkä ollut mukana.

Kun Cazurro tuli, melkein kaksi viikkoa sitten, lumi oli vielä outoa ja melkein jopa pelottavaa. Nyt nuori herra innostui lumesta, kuin pieni pentu joka näkee sen ensimmäisen kerran.

Toivottavasti saan huomenna kuvamateriaalia tästä!

Taas meidän perus kävelymme varrella oli itsemurhatoivoinen pupu. Cazurro sen näki taas ensimmäisenä ja peräänhän se halusi! Vixi näki vasta myöhemmin ja kerkesin komentamaan pois siltä kurssilta.
Vixi ja Hippu otti ilon irti ja leikkivät vauhdikkaasti samalla kun Cazurro talsi hihnassa.

Ihanaa saada uusi lumi ja nähdä kuin kaikki koirat siitä nauttivat. Ihanaa!


Edit.
Aamuun mennessä kaikki lumi kadonnut... Just joo... Eli ei tule kuvia.

Cazurron arki

Olisi mukavaa voida kertoa perus arjesta, miten lenkit sujuu ja sellaista kivaa. Valitettava tosiasia on, että Hipulla ja Cazurrolla on ollut ripulia ja itse olen flunssassa. Galgo on ollut täällä nyt puolitoista viikkoa ja tämä aika on mennyt todella laiskasti. Cazurron kanssa olen makoillut paljon sohvalla. Jätkä tykkää oleskella lähellä, etenkin jalkojeni takana. Usein se myös tönii ja tunkee lähemmäksi.

Ulkona Cazurro kävelee nätisti. Pupujen perään se haluaisi hirveästi mennä. Ensimmäinen kerta oli mielenkiintoinen. Cazurro nykäsi ja oli ihan menossa perään, mutta toki hihna otti nopeasti vastaan. Käännyttiin ympäri ja oli pienen galgon elämä vaikeaa, se olisi mielellään lähtenyt perään, eikä halunnut kääntyä, vaan käveli joko väärin päin tai poikittain.
Tämän ensimmäisen rusakko kohtaamisen jälkeen muiden pitkäkorvien kohtaaminen on mennyt vain helpommin. Tottakai herra galgo on kiinnostunut niistä, mutta ei halua samalla innolla perään. Taisi todeta, ettei hihna anna periksi.
Cazurro on nyt käynyt kolme kertaa lenkillä vieraan ihmisen kanssa. Ensimmäisellä kerralla jätkä ei halunnut lähteä ollenkaan ulos yksin, niin annoin Vixin siihen mukaan. Yhdessä oli mukavampi sitten mennäkkin!
Toiselle kerralle annoin heti Vixin matkaan ja ulkoiluttaja kertoikin lenkin menneen hyvin. Nyt kolmas kerta meni edelleen hyvin, ei mitään ihmeellistä.

Lauma ulkona.

Näin kipeenä ollan tehty ihan vain lyhyitä käppäily lenkkejä. Pentu on ollut koko ajan vapaana ja hienosti se pysyykin mukana. Hippu haluaisi hirveästi leikkiä ulkona Cazurron kanssa, mutta galgo vain kävelee eteenpäin tyynen rauhallisesti. Cazurro varoo pentua hyvin, ei tarkoituksella käy päälle makaamaan, nostelee jalkoja varoen kun pentu hiipii alle. Oikein hieno poika.

Kaikki hoitotoimenpiteet sujuu täysin ongelmitta. Kuten jo aijemmin olen postannut, saatiin sellaista suuta hoitavaa ainetta. Tämän laitto ei ole tuottanut ongelmia. Toistaiseksi olen vielä laittanut suihketta vanulapun avulla, mutta eiköhän pian suju jo suoraan suuhun aineen suihkuttaminen.
Kynnet saan leikata rauhassa ja nätisti ilman turhia jalkojen nykimisiä. Cazurrolla on toisessa etujalassa poistetun kannuksen tilalle kasvanut pienen pieni kynsi. Se on aivan tynkä eikä juuri kasvakkaan.
Lääkkeita on helppo antaa. Eihän tietenkään herra galgo siitä pidä, mutta ei pure leukojaan tiukasti yhteen ja nielee pillerit helposti. On nimittäin oppinut löytämään inupektit ruoan seasta!
Peseminen ja suihkuttelu on vaivatonta. Kylpyhuoneen perälle käveleminen on hidasta ja hieman jätkä yrittää vastustella. Kun sen sinne perille saa, ei ongelmia ole enää. Peseminen tai vain suihkuttelu on helppoa. Jalat saa kuivata eikä Cazurro vastustele, se jopa auttaa nostamalla jalkoja kun kättä vie kehoa pitkin kohti jalkaa. Samoin ulkoilun jälkeen jalkojen ja vatsan pyyhkiminen on vaivatonta.
Pukemisesta Cazurro ei hirveämmin pidä, yrittää kääntää päätään pois ja jopa saattaa ottaa muutamia askeleita pois. Kun asusteen saa pään läpi, ei ole enää ongelmia. Hieman on tasapainossa hakemista, kun jalkaa pitää pitkään ylhäällä ja pujottaa paidan reijästä, voi toki johtua vain lihaksiston puutteesta. Vaatteiden pukemisen lisäksi pannan pujottaminen päähän on ollut Cazurron mielestä ällöä. Valjaat menee helpommin, veikkaan johtuvan isommasta pääaukosta.

"Oonx mää kännis?!"

Autoilu oli aluksi hankalaa ja epämukavaa Cazurron mielestä. Ensimmäiseen autoiluun yritin laittaa jätkä takakonttiin autohäkkiin. Lyhyt matka menikin hyvin, mutta takana oli hieman tilaongelmia. Siirsin välietapilla Vixin takaboxiin ja Cazurron takapenkille. Päätin kokeilla tätä järjestely ja se toimikin paremmin kuin hyvin! Cazurro päätti painaa kunnolla puuta ja nukkua takapenkillä. Alkuun autoon meneminen on ollut hankalaa ja hidasta. Herraa ei ole siis yhtään huvittanut mennä sinne liikkuvaan metallihökötykseen. Tämäkin on pikkuhiljaa helpottunut kun on tullut vähän enempi ajelua.
Tänään tapahtuikin läpimurto. Käytiin tänään useamman kerran Beef and Bones:issa ja siihen sisältyi useampaan kertaan autoon ja ulos siirtoja. Tänään ihan vain kahden toiston jälkeen Cazurro meni itsekseen kokonaan autoon. Normaalisti olen saanut nostaa herran takapään autoon kyytiin.
Myös autosta poistuminen on ollut hidasta. Cazurro ei halua kääntyä ympäri takapenkillä, vaan se tarvitsee ottaa siitä ovesta ulos, minne jätkän naama osoittaa. Penkiltä alastuleminen on ollut hidasta ja vastentahtoista. Sekin tänään parani aivan huimasti! Jätkä menee sisään ripeämmin ja tulee myös ulos paljon helpommin ja nopeammin.

"ZzzzZzzz... Nukuttaa..."

Kaikki arjen rutiinit siis sujuvat jatkuvasti paremmin ja paremmin. Hiljaa se hyvä tulee.

Upea päivä!

Siis niin mahtava päivä ollut nyt, toivottavasti muistan edes kaiken!
Aamulla Hippu ja Cazurro herätti ensimmäisen kerran 6.30 haluamalla ulos. Hipun tuotokset on vihdoin palautunut normaaliksi, sitähän sieltä tuli pissan lisäksi. Nukuttiin sitten herätyskelloon asti, eli klo 10.30 sain raahattua itsen ylös. Klo 11 oli välttämätön meno ja pakkasin koirat autoon. Siellä ne nätisti odotti melkein tunnin. Sieltä ajeltiin puistoon hetkeksi, tytöt pääsi juoksemaan paremmin, mutta Cazurroa vielä jännitti. Tällä kertaa se kävelikin perässä eikä jäätynyt paikalleen vain seisomaan. Leikkimään ja juoksemaan ei ihan vielä uskaltanut.

Jo uskalsi muutaman askeleen päähän mennä puistossa.

Kylmä kun tuli, ajeltiin Järvenpään Mustiin & Mirriin vähän lämmittelemään ja Cazurron kanssa tutustumaan paikkaan uudelleen. Ensimmäisellä kerralla jätkää ihan pelotti ja se tärisikin sitä mukaa. Tällä kertaa meni todella paljon paremmin ja reippaammin. Ehkä hommaa avitti tuttu myyjä, joka oli mukana kun Cazurro haettiin kentältä? Siellä oleskeltiin jonkin aikaa Cazurron ja Hipun voimin. Punnitsin myös kaverit, Hippu 5kg ja Cazurro 26,5kg. Herra galgo on vähän menettänyt painoa, varmaankin sen ripulin seurauksena. Toki punnitus oli isompien tarpeiden jälkeen, ehkä jos ne olisi vielä suolistossa, painoa olisi se normaali 28kg....
Hippu halusi hirveästi olla kassalla, vaikkei myyjä tai harjottelija huomioinutkaan. Epäreilu maailma pennun mielestä, kaikki huomiohan kuuluu Hipulle!

Nyt on jotain metkuja mielessä!

"Jos mä katson sua suurilla silmillä, saanko lisää ruoka?"

Mustista & Mirristä jatkettiin matkaa Beef and Bones:iin. Tällä kertaa Cazurro meni sisälle aika vauhdilla, jätkä onkin jo hyvin oppinut tykkäämään paikasta kun siellä saa aina herkkuja ja rauhassa hakea sitä huomiota. Kyseisessä putiikissa Cazurro on nyt ottanut aivan mielettömiä harppauksia eteenpäin. Kun muistelee ensimmäistä kertaa miten Cazurroa pelotti ja jännitti siellä oleminen, että ihan koko galgo tärisi eikä ruokaa voinut ottaa vastaan. Nyt herra kävelee sinne jo kuin kotiinsa, itseasiassa ripeämmin menee sisälle Beeffiin kuin kotiin! Jo heti toisella kerralla Cazurro otti herkkuja varoivaisesti ja antoi koskea itseensä. Nyt tosiaan vauhdilla sisälle ja vastassa lattialla olikin pieni yhdeksänviikkoinen mopsin pentu. Hirveän pitkään ei siellä keretty olemaan, kun minulla oli aika sairaanhoitajalle. Edelleen olen kipeänä, eikä tässä kunnossa töihin voi eikä pidä mennä muita tartuttamaan. Pikaisesti Terveystalosta autolle ja nyt mentiin koko lauman kanssa sisälle Beeffiin. Hipulle olin sopinut leikkitreffit mopsipennun kanssa ja Vixiä haluttiin ihastella. Cazurroakin toki haluttiin ihastella ja hemmotella herkuilla. Hippu halusi heti leikkiä mopsin kanssa, mutta pieni ruttu ei heti ajatukselle lämmennyt. Jonkun aikaa siinä meni rupatellessa, kunnes pikkuruttu uskalsi ryhtyä leikkimään. Siinä touhussa ja temmellyksessä menikin pitkä tovi. Liikkeessä kävi muutamia asiakkaita ja Hippu halusi aina rynnätä kaikkia moikkaamaan, edes haistamaan kenestä kyse ja heidän ostoskoreihin tunkeutumaan. Cazurro meni osaa asiakkaita moikkaamaan, toisia reippaammin ja toisia hitaammin, mutta kaikki tuli haistettua. Ainoastaan ne, jotka oli pidempään kaupalla, saivat kunnolla rapsutella jätkää. Etenkin putiikin pitäjä oli hyvä kaveri, kun paljon kenguruherkkua syötti.

Ensimmäinen "perhepotretti" tällä kokoonpanolla.

Eräs tuttu kiinnostui Cazurrosta kuultuaan tästä Beeffin omistajalta joka laittoi minulle facebookissa kaveripyyntö ja viestiä. Olin juuri päässyt kotiin ja ruokittua Hipun ja Cazurron lisäksi itseni kun sain kutsun tulla pian takaisin Beeffiin. Siellä odotti omistajan tuttu joka Cazurroon ihastui heti ensinäkemältään. Myös Cazurro oli vaikuttunut tästä henkilöstä. Jätkä lähestyi tätä henkilöä halukkaasti ja uteliaasti. Ei siinä hirveän kauaa mennyt, kun heistä jo kavereita tuli. Hakemukset on nyt tehty ja katsotaan kuinka tässä käy. Kodin löytyminen ei ole kotihoitajan, minun, vastuulla vaan yhdistys päättää siitä. Saattaa olla, että tämä kotihoitajuus jää lyhyeen, tai sitten ei. Pyörät pyörii sitä tahtia kuin järjestelmä toimii.

Toivotaan, että Cazurro löytää pian itselleen sen täydellisen kodin.

Saattaa jäädä tämä perhepotretti varsin lyhytaikaiseksi. Katsotaan, kuinka käy.

Ups and Downs

Sain videolle Cazurron ensimmäisen leikkiinkutsuasennon! 
Eilen Cazurrolla oli vatsa pahasti sekaisin, oli ripuloinut sisälle kun olin töissä. Päätin viedä koirat hieman pidemmälle ulos, jotta kaikki kakkaisivat kunnolla, juoni toimi juuri kuten toivoin! Cazurro käveli nätisti, ei vetänyt eikä mitään. Usein jopa käveli ihan jalassani kiinni, ensimmäisen kerran vahingossa tönäsin toista... Pieni ulkoilu sujui todella hyvin, aikuiset oli hihnassa ja pentu juoksenteli vapaana porukan mukana. Tytöt pääsi sitten hieman irrottelemaan ja Cazurro katsoi vierestä. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta! Cazurro kiinnostui tyttöjen leikistä ja hetken halusi mukaan! Videolle sain tämän ensimmäisen kerran, niin hienoa.

"Enx mää ookki aika söde?" Ensimmäinen kuva, jossa Hippu on jopa paikallaan!

Kotiin kun päästiin, karvalliset tyttöni olivat varsin märkiä ja hiekkaisia, niin heidät laitoin hetkeksi kylpyhuoneeseen. Herra Vintti ei kuraa kerääkkään, niin pääsi suoraan olohuoneeseen. Menin pyyhkimään tyttöjä puhtaaksi ja siinä kestikin hetki, jonka aikana Cazurro piipittikin perääni. Saatuani tytöt kuiviksi, menimme olohuoneeseen jossa Cazurro innoissaan odotti. Se jopa hypähti hieman ja heilutti häntäänsa kun tulin portista olohuoneeseen. Hirveällä kiireellä tunki rapsuteltavaksi istahdettuani sohvalle ja tönäsi jopa tytöt pois tieltään! 

Olin lähdössä Helsinkiin hoitamaan asioita päivällä ja katselin hetken telkkaria. Ohjelma, jota katsoin, sisälsi kohtauksen jossa koira haukkui. Cazurro hätkähti tätä ja alkoi ihmettelemään mistä se tulee. Aikaisemminkin on näin käynyt, mutta ei ole samanlaista reaktiota tullut. Jätkä meni ihan ihmettelemään tätä ikkunalle, ja nosti korvansa pystyyn mitä suloisimmin. On se vaan aika hieno poika. Joku saa tästä vielä upean koiran itselleen! 

"Kuka siellä liikkuu? Kuka haukkui!?"

"Miksi sä kuvaat mua etkä etsi sitä syyllistä haukuntaan!?"

Koirat jäi sitten yksin siksi aikaa, kun olin Helsingissä. Hippu on aikaisempina yksinolopäivinä vetänyt pahat paniikit, kiljunu koko ajan ja kakannut, tallannut sen ja levitellyt ympäriinsä. Tänään oli ensimmäinen päivä, jona Hippu ei kakannut! Pissat oli tehnyt, mutta ei muuta.
Ensimmäisenä yksinolopäivänä jätin Hipun kylpyhuoneeseen aitaamalla pesukoneet, johdot ja putket. Se ei ollut hyvä idea... Paniikissaan pentu oli repinyt aitauksen suppuun ympärilleen. Ei hyvä idea siis tämä aitaus. Kaikilla muilla pennuillani on toiminut hyvin, kukaan ei ole aikaisemmin repinyt sitä noin pahasti!
Virheestä oppineena Hippu on viettänyt yksinolot jättimäisessä häkissä. Tämä on väliaikaista, vain sen hetken, ettei Hippu enää panikoi kun on yksin. Nyt kun Cazurro on hoidossa, en halua kaikkien kolmen koiran olevan keskenään vapaana. Kokoeroa on kuitenkin hyvin paljon. Cazurro voi selkeästi paremmin, kun sillä on Vixi seurana, eikä Hippukaan vielä osaa rauhottua. Kunhan se rauhoittuu ja rentoutuu laumassa, voin alkaa harjoittelemaan sen kanssa, että on ihan yksin alkuun toisessa huoneessa.
Jätin siis Hipun häkkiin ja aikuiset olohuoneeseen. Ruokapöydän työnsin taas keittiöön ja aitasin sen. 

Hyi mikä sotku! Pitäiskö kenties siivota?

Kuvasta puuttuu pennun vesikippo häkistä. 

Kun tulin kotiin, oletin saavani vastaan kaamean kakan ja pissan hajun. Mutta ei! Vastassa oli vain mieto pissan haju. Edistystä. Syyllinen oli Cazurro. Se oli jo toistamiseen merkannut saman lelukorin. Tällä kertaa kori oli vesikupin vieressä, eli koirien vesi oli siis pilalla ja koirilla jano. Mitä opimme? Ei lelukoria esille seuraavalla kerralla!

Ilta menikin sitten mukavasti. Hipun kanssa treenasimme iltaruoan istu-maahan-seiso ja katsekontaktia. Vixi söi sillä aikaa häkissä oman raakaruoka-annoksensa ja Cazurro oli eteisessä syömässä. Vanhempani olivat ostaneet minulle uudet kehykset eräälle työlleni ja olin tuonut sen mukanani Helsingistä. Vahingossa, Cazurron mielestä hänen kiusakseen, olin unohtanut kehyksen eteiseen lähelle herran ruokakippoa. Kesken syömisen kehys kaatui pelästyttäen Cazurron! Onneksi ruoka voittaa, ja herra Vintti meni jatkamaan ruokailuaan.
Eipä siis mitään ihmeellistä. Cazurron tultua Hippu on ottanut takapakkia sisäsiisteyden opettelun kanssa. Pentuhan se vielä on, mutta ennen vintin tuloa oli selkeämpi halutessaan ulos ja hakeutui ovelle. Nyt on viime aikoina on vain tehnyt tarpeitaan miten sattuu. Noh! Tästä taas eteenpäin.

Eiköhän me painuta pehkuun. Pääsee Cazurro taas valtaamaan koko sängyn! Pitääpi saada otettua kuva siitä... Törkeä galgo! 

Cazurro näyttää mallia. Hyvää yötä!

Cazurron ensimmäiset päivät

14.11.16

Noniin, nyt ollaan Cazurron kanssa päästy kotiin asti. Cazurro oli kentällä tosi jännittynyt, kävelemisestä ei tullut mitään. Yhdistyksen jäsen, joka matkusti galgojen kanssa, päätyi kantamaan pojanklopin autoon. Minulla oli kaveri matkassa, ja he matkustivat takapenkillä.
Autosta kotiin sisälle oli jännää kävellä lumisessa maassa, ja eteneminen oli hidasta. Tarpeillaan ei ole käynyt vielä, niitä odotellaan.:) Onneksi on piha!
Sisällä on nyt tutkinut ahkeraasti paikkoja. Kuiva nappula ei kelvannut vielä, olisin makupalana antanut. Ruoka kyllä kiinnostaa, mutta syödä ei voi. Kokeilen nyt heti liottaa, jos siten maistuu paremmin.
Omat tytöt otti hyvin vastaan. Pentu haluisi leikkiä, ja Vixi ihmettelee "taasko tuli joku uus?". Kaikki hyvin siis täällä! Cazurro asettui hetken tutkimisen jälkeen pedille syömään puruluuta.

Kaamea määrä karvaa tuosta nuorukaisesta lähtee, kun niin paljon stressaa tätä valtavaa elämänmuutosta, niin päätimpä heti alkuun pestä kaverin! Kiltisti seisoi paikallaan suihkussa ja antoi pestä ja kuivata.

Ruokaa sai myös, ihan hyvin söi turvotettua nappulaa, katsotaan myöhemmin, jos maistuu vielä lisää.

Yön Cazurro nukkui hyvin, koko yön samassa nahkapedissä. Pari kertaa pentu herätti yön aikana pihalle, niin vein Cazurron samalla, kävi hienosti pissalla.

Puhtaana on mukava nukkua

Onko tämä näitä galgojen fiksuja nukkuma-asentoja? :) 

16.11.16

Toinen yö meni ilman ongelmia, ja tänään onkin ollut kiva päivä!
Kun illalla mentiin nukkumaan, Cazurro päätti mennä keskelle sänkyä makaamaan! Noh, eihän koiraa voi siirtää niin nappasin peiton ja käperryin jätkän ympärille. Pikkupentu nukkui jaloissa, se on oppinut vihdoin kunnioittamaan toisen tilaa. Peittelin sitten raitaeläimen fleeceviltillä ja nukuttiin. Jossain kohtaa yötä Cazurro siirtyi nahkapetiin lattialle. Aamulla ennen kuin nousiin, ihana puikkonokka tuli mun viereen makoilemaan. <3 Siinä oltiin hetki söpösti, kunnes noustiin.

Käytiin hieman Järvenpään keskustassa nyt aamulla, sellaisessa ihanassa raakaruoka kaupassa kuin Järvenpään Beef And Bones. Sieltä olin löytänyt jo pari viikkoa sitten ihanan valikoiman 4paws pantoja, ja nyt mentiikin hakeman jätkälle se oma panta!! Sellaiset martingaali-pannat oli kaikki tosi kovia sisäpuolelta, niin päädyttiin klassiseen puol kurraan, jossa kurra osuuden saa "lukittua" paikalleen, turvallisuutta siis siinäkin 

Tässä olen jo kerennyt huomaamaan, että Cazurron hengitys haisee aika pahalle. Tuolla Beeffissä kurkattiin ihan pikkasen suuhun, ja se lemu on aika ikävä... Ja myös ikävän näköinen. Liikkeen omistaja halusi lahjoittaa Cazurrolle sellaisen suuaineen, Denta Care Spray, halusi auttaa toista saamaan suutaan parempaan kuntoon. :)Siis siellä olen aina saanut niin hyvää palvelua, mutta nyt sitten vielä lahjoitti tuon sitä tarvitsevalle. Niin ihanaa. Heti illalla laitettiin aine kokeiluun. Tietenkään heti ei mitään muutosta näy, mutta odotellaan!

Autossa Cazurro matkustaa rennosti. Kokeiltiin tänään auton takaboxiin, mutta jätkä on liian iso sinne. Katsotaan mitä keksitään vastaisuudeksi, joko häkki takapenkille tai turvavyövaljaat. Toistaiseksi herrasmies pistää penkille maaten ja unta kaaliin.

Cazurro approves.

Uusi panta kaulassa! Takapenkillä on mukava nukkua kotimatka

17.11.16

Cazurro nukkui koko yön sängyssä vieressäni, loistava alku! Oli sitten työpäivä, niin aamulla ei tapahtunut juuri mitään. Cazurro ei halunnut aamulla tehdä toista hätää ulos, eikä syödä aamuruokaa. Vixi ja Cazurro jäivät kotiin, kun lähdin pennun kanssa töihin. Kun jätän uuden koiran yksin, työnnän keittiön pöydän keittiökulmaukseen ja laitan pentuaitauksen siihen eteen. Näin saan turvattua keittiön ja ruoat hyvin. Vaikka galgo hyppäisi aidan yli ja ruokapöydälle, se ei saisi mitään ruokakaappeja auki. Kätevää!
Töiden jälkeen, kun tulin kotiin, vastassa oli aivan kaamea lemu! Cazurro oli ripuloinut kaksi valtavaa kasaa, roiskeita oli pitkin seiniä ja sohvaa. Jätökset oli jo pitkälti päässyt kuivumaan, niiden siivoaminen oli tuskaa. Cazurro ja pentu saivat odottaa kylpyhuoneessa, Vixi oli eteisessä. Siivouksen välissä käytin kaikki koirat pihalla ja jätkältä tulikin pitkä pissa.
Oikeastaan mitään muuta ei tänään ole tapahtunut. Raitaeläin söi ihan hyvin, on syönyt puruluuta ja nukkunut. Ei mitään sen kummempaa. Vielä tässä odottelen, että herra suvaitsisi käytä ulkona kakalla niin pääsemme nukkumaan. 

"Siis yök! Miksi ton pallon on oltava tossa vieressä"
Ajattelee herra, joka väkipakolla änkeää petiin, vaikka pentu on siellä jo! 

Life is not fair!

Toisille elämä ei todellakaan ole reilua. Etenkin koirien kanssa. Koirahistoriani on varsin lyhyt, mutta siihen on jo mahtunut useampi koira. Ensimmäinen oma koirani Bea vaihtoi kotia, kun ikää oli vasta 1,5v. Uutta kotiaan se etsi puoli vuotta. Tänään siitä on kaksi vuotta, kun Bea pääsi Heidin hyvään huomaan. Tyytyväisempi en voisi olla Bean uudesta elämästä. Luopuminen oli rankkaa, mutta se oli myös kaikille oikea ratkaisu. Bea ei ollut onnellinen kanssani, enkä ollut minäkään onnellinen! Yhteiset hetkemme olivat täynnä stressiä ja kurjuutta. Bea herkkänä koirana kärsi siitä, ja paljon.
Päätös oli oikea.

Ennen kuin Bea lähti, tuli Vixi taloon. Siitä pienestä karvapallerosta on kasvanut tärkein koira minulle. Yhdessä ollaan harrastettu ja tehty kaikkea. Uusia juttuja kokeiltu ja huomattu olevamme hyviä! Elämä Vixin kanssa on ollut vain ihanaa ja antoisaa.

*Slurps* Vixi ja Bea kesäkuun 2014 lopussa.

Kaveriksi Vixille otin Vukin. Halusin myös päästä näyttelyihin koiran kanssa, jonka kanssa ei tarvitse pelätä joka kerta hylkäystä häntämutkan takia. Olin myös päässyt toteamaan, että kahden koiran kanssa elämä on oikeasti mukavaa, ja niiden kanssa yhdessä harrastaminen ja treenaaminen sujuu ja se on täyttävää. Noh, suunnitelmat eivät menneet ihan putkeen Vukin kanssa. Pienen koiran elämässä epävarmuudet veivät voiton, enkä pystynyt sitä auttamaan. Kotona Vukin elämä oli huono laatuista, kun ei se uskaltanut seinän vierestä, noin yhden neliön kokoiselta alueeltan, poistua. Vesikupille piti kurkottaa ja välttää kaikilla tavoin lattialla kävelyä. Jos jossan oli pieni matto, siltä ei liikuttu. Lauman mennessä toiseen huoneeseen, Vuki jäi kiljumaan kunnes paine oli liian kova ja se räpiköi perään. Lattioiden peittäminenkään ei ollut ratkaisu, sillä jos joku matto liukui alla, ei sinne voinut enää astua. Eikä tämä peittely myöskään auttanut, jos menimme jonnekkin muualle jossa liukas lattia.
Vukin epävarmuudet eivät loppuneet tähän. Vieraat ihmiset olivat todella epäillyttäviä, uudet paikat, asiat... Aivan kaikki. Niiden suhteen Vuki ei ottanut juurikaan askelia eteenpäin, pääasiassa vain taakse. Jälkikäteen sanoisin, ettei Vuki koennut saavansa turvaa minusta ja Vixistä.
Kesällä sain vihdoin tehtyä toisen elämäni raskaimmista päätöksistä. Olin tätä jo miettinyt pitkään, ja myös kasvattajan kanssa keskusteltu. Vuki palautuisi kasvattajalle, jossa kasvattaja päättäisi Vukin jatkosta, etsisikö uuden kodin vai jäisikö hänelle. 23.7.2016 Vuki jäi Mänttään.

"Yök! Tää oli kuravettä!" 23.7.2016

Bean kohdalla meidän suhde oli jo mennyt huonoksi, eikä se ollut niin raskasta. Olin vain iloinen kun me molemmat pääsimme stressin noidankierteestä pois.
Vukin kohdalla... Tunnen edelleen, että epäonnistuin. En pystynyt auttamaan sitä suloista pientä susihukkastani elämään tasapainoista elämää ilman stressiä. Ikävöin Vukia edelleen, se vei osan sydäntäni mennessään.

Aina välillä kuulin kuulumisia Vukista, sillä meni kasvattajalla todella hyvin! Siellä se löysi itselleen koirakumppanin johon luottaa ja johon tukeutua. Kaveri oli Espanjasta kotoisin oleva galgo, Ella. Ne kaksi nuorta juoksivat päivät pitkät keskenään ja niistä muovautui sellainen parivaljakko. Kaksosiksi niitä kutsuttiin. Ellaan Vuki tukeutui ja uskalsi mennä ja olla rennosti. Ymmärtääkseni myös Ella on hieman epävarma, tai ainakin pidättäytyväinen, ja yhdessä näiden kahden nuoren epävarmuudet muuttuivat varmuudeksi! Aivan mieletön parivaljakko.

Nykyisin Vuki asuu Tsekeissä, kasvattajan hyvän kaverin kaverilla. Ihan hirveästi en tiedä, mutta siellä menee hyvin. Toivon kaikkea parasta Vukille, sitä onnellista ja stressitöntä elämää jota ei täällä luonani saanut...

Nyt voinkin sitten pohtia, oliko päätös oikea. Vaikka se kuinka sattuu ja tekee kipeää, kyllä se oli. Olen kuullut kommenttia, että jos olisin vain odottanut Vukin kanssa, antanut aikaa sille, ei se pelkäisi lattioita enää. Mutta fakta on se, ettei kukaan, ei yhtikäs kukaan, voi olla varma olisiko Vuki muuttunut!! On aivan mahdollista, että tämän muutoksen parempaan Vukissa toi juuri tämä kodin vaihto. Vuki voisi mahdollisesti nyt luonani paremmin, mutta entä jos se olisikin mennyt pahempaan suuntaan? Mitä sitten? Sitten olisi kaikilla huonompi mieli.
Vaikka koen epäonnistuneeni, en silti ajattele luovuttaneeni liian helpolla. Yritin kaikkeni oman osaamiseni puitteissa.

Eli ensimmäinen ja kolmas koirani ovat vahtaneet kotia.

Tiedän että jo nämä tekoni saavat ihmiset arvostelemaan minua ja koiranpitotaitojani. Eikä tässä vielä edes ole kaikki mitä on tapahtunut sitten kesän!

Jo ennen Vukin lähtöä, oli mielessäni kolmas koira. Oli vielä avoinna millainen, minkä rotuinen ja mistä. Mielessä oli jo pitkään pyörinyt Espanjasta galgo kotihoitoon jonkun yhdistyksen kautta. Vihdoin sainkin sovittua erään nuoren uroksen saapuvaksi 14.11.2016 minulle kotihoitoon. Jo silloin oli tiedossa, ettei tämä koira tule todellakaan jäämään minulle. Juuri nyt en halua antaa yhtä koiranpaikkaa ei-harrastuskoiralle, enkä halua urosta en edes leikattua. Siis pysyvästi laumaan. Sitten joskus hamaassa tulevaisuudessa haluan oman galgon, mutta nyt ei ole sen aika.

Jonkin aikaa Vukin lähdön jälkeen aloin miettimään uutta koiraa. Elämä yksin Vixin kanssa oli helppoa, mutta tavallaan myös todella tylsää. Vixi toimii kuin ajatus, harrastaminen on mieluisaa ja mukavaa, arki toimii ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kaiken tämän hyvän ja helpon keskellä oli aatos, tämä on tylsää. Kaipaan toimintaa.
Käänsin katseeni muihin rotuihin, Vukin jälkeen en heti halua uutta belgiä. Listoilla oli austraalianpaimenkoira, pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira ja erikoisuus, perhoskoira! Halusin toista harrastuskoiraa, jolla olisi pää oikeassa paikassa, mutta jonka kanssa voisi mennä myös näyttelyihin ilman suurempia ongelmia. Auspai karsiutui suht nopsaan pois linjajaon takia. Ne ovat todella kauniita koiria ja ihailen niitä valtavasti, mutta ei juuri nyt sellaista.
Hyvän ystäväni kautta löysin Ranskaan pian syntyvän pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoirapentueen, jonka vanhemmat olivat upeita. Isäkoira on lyhytkarvaisista syntynyt pitkäkarvainen. Tämä yhdistelmä kiinnosti minua hirveästi, mutta myös jännitti! Ulkomailta jos tuo pennun, ei ole samanlaista tukiverkostoa kuin suomalaisen koiran jos otttaa. Toki olen jo ystävystynyt useamman holsku ihmisen kanssa, mutta ei se ole koskaan samanlainen suhde, kuin kasvattajan kanssa, jolla on suuremmat intressit pentua kohtaan.
Tämä päätös vietiin käsistäni, sillä en ollut tarpeeksi ajoissa pentua kyselemässä, eikä Ranskaan syntynyt tarpeeksi narttuja, että olisi minulle riittänyt. Uroksista en edes kysellyt, kun en sellaista halua.
Sitten oli tämä kolmas vaihtoehto, perhoskoira. Papillonin ja phalenen välillä ei minulle ollut väliä, kumpi se olisi. Kaivelin ja etsiskelin kivoja kasvattajia, kunnes yhden löysin. Vaikka kyseessä olisi todella pieni koira, haluaisin silti sen kanssa jotain lajeja tehdä, esim toko tai rally-toko, näyttelyiden lisäksi. Löytämäni kasvattaja onkin varsin aktiivinen näissä lajeissa, sitä kautta häneen päädyin.
Hänelle oli juuri syntynyt ja syntymässä pentuja, joita kävinkin sitten katsomassa.
Mutta ei. Jotenkin vaan ei tullut sellaista tunnetta, että mikään niistä pennuista olisi oikea. Söpöjä ja ihania kaikki oli, mutta niistä puuttui se "jokin" joka kertoo sen olevan se oikea.
Niimpä jäi perhoskoira tällä hetkellä. Myöhemmin olisi tulossa muita yhdistelmiä, ja voisin jostain niistä saada pennun.
Päätin jäädä odottelemaan ja katselemaan. Rotujen kanssa pidän siitä, että on vaihtoehtoja ja kaikki avoinna. Kiire ei ole koskaan ollut ja hyvää kannattaa odottaa. Mutta jos se oikea osuu kohdalle, ei pelkän perjaatteen takia pidä pidättäytyä.

26.10.16 laitoin sähköpostia eräälle mudi kasvattajalle, jolla oli vielä yksi narttupentu ilman kotia. Olin nähnyt hänen ilmoituksensa paria päivää aijemmin, mutta en ollut uskaltanut laittaa viestiä. Kunnes uskalsin.
Kyseinen pentu on suvusta, jota olen rakastanut lähemmäs 3vuotta. Pennun emän sisko on unelmieni koira, Skitso (Mustantassun April), ja isän emä on Didi (Mustantassun Penelope), molemmat omistaa The Mutiaiset -blogin Elsi. Häntä en ole koskaan tavannut kasvotusten, mutta meillä on muutamia yhteisiä kavereita ja olemme viestitelleet hieman. Skitson ja Didin elämää olen seurannut Elsin blogin kautta, ja sitä kautta myös siis rakastunut noihin koiriin, tosin etenkin Skitsoon.

Jo ennen Vixin tuloa olin kiinnostunut mudeista ja sellanen melkein silloin jo minulle tuli, kunnes kohtalo se taisi puuttua peliin.

Lauantaina 29.10 ajoin Mikkeliin Mustantassun kenneliin tätä pentua katsomaan. Kasvattajan kanssa olimme jo jutelleet hieman puhelimessa, mutta tämä kaikki tapahtui todella nopealla aikataululla, emmekä olleet päässeet tutustumaan toisiimme. Vastassa odotti todella mukava nainen, joka otti vastaan avosylin. Sisälle kun pääsin, aivan ensimmäisenä syliini juoksi Mustantassun Maisa, pentu jota olin tullut katsomaan. Olin myyty. Olin tullut paikalle varauksella, kun en halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä ja tässä tilanteessa pennun tarvitsee olla enemmän kuin täydellinen. Siinä pitää olla "sitä jotain" ja kohtalon näpit pelissä.
Ja tämä Mustantassun Maisa oli juuri sitä. Sen silmistä paistoi "se jokin". Sen käytös oli avoin, utelias, leikkisä, ahne.... Aivan ihana ja valloittava.
Vielä ennen lopullista päätöstä keskustelin kasvattajan kanssa ja kyselin paljon kaikkea. Kasvattaja tarjosi minulle, että voisin harkita viikonlopun yli. Mutta päätös oli jo tehty, kohtalo oli jo tämän määrännyt. Pieni ruskea kiharakarvainen pallero muutti luokseni. Nimen päätöksessä kesti pari päivää, kunnes sen ristin Hipuksi. Pieni suklaaHippunen <3
Koko elämä vielä edessä, mutta toivotaan vain parasta tälle. Toivon niin kovin, että vältymme edellisten koirieni ongelmilta. Toivon, että Hippu pysyy terveenä sekä fyysisesti, että henkisesti. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Lisää postauksia tulossa vielä Hipusta myöhemmin.

Cazurro tarhalla

Kauaa ei Vixi ja Hippu päässyt kahdestaan olemaan, kunnes koitti 14.11 klo 13.45 laskeutui lentokone Helsinki-Vantaan Lentokentälle. Samassa koneessa oli yhteensä neljä galgoa tulossa suomeen kotihoitoon, tai omiin pysyviin koteihinsa. Joukossa mukana oli eräs 3vuotias, harmaanaamainen, brindle värinen uros Cazurro. Juurikaan mitään en tästä koirasta tiedä, paitsi että tulee toimeen muiden koirien kanssa ja kulkee nätisti hihnassa ja tautitestit puhtaat.
Cazurro tuli suomeen Galgos del Fenixin kautta.

Cazurro ensimmäisenä iltana luonani. Suihkunraikkaana on hyvä nukkua.

Kaikkea sitä voi siis tapahtua. Toivon lukijoiltani ymmärrystä ja kunnioitusta olla asiallinen mahdollisissa kommenteissa tai palautteissa. Koiramaailmassa koirasta luopuminen on mitä isoin pahe, eikä mitkään syyt ole koskaan kyllin hyviä.

Päivittelen tänne paremmin Cazurron kuulumisia, mutta jos kiinnostuit galgo herrasta, älä epäröi ottaa yhteyttä Galgos del Fenixiin! :)

Myös ulkoasu tulee jälleen kerran muuttumaan ja yritän aktivoitua uudelleen näitä löpinöitäni tänne raapustamaan.

Vuki 1v!!

PALJON ONNEA VUKI

Vuki ja Vukin kakku

Minun pieni susihukkanen, pieni ärhäkkä tuittupää <3 Vuosi sitten tänään syntyi Ketunpolun K-pentue ja minulle rakas pieni tuli maailmaan yhtenä seitsemästä pienestä pallerosta emänään Yamantaka Polaris "Yana".
Vuki oli pentueen kovaäänisin huutaja, kaikesta piti valitaa hyvin suureen ääneen. Asennetta löytyi heti alkujaan, joka on jatkunut tämän koko vuoden ajan.

Vukin ensimmäisenä vuonna on ollut ylä ja alamäkiä kerrakseen... Susihukkanen pelkää edelleen liukkaita alustoja, etenkin laminaattia ja parkettia. Toisissa paikoissa tämä pelko on vähäisempää, mutta kotona se on pahin. Tätä on jo työstetty pidemmän aikaa.
Toinen vastoinkäyminen on ollut, ja on edellen, Vukin epävarmuus. Vuki on epävarma uusien ihmisten läheisyydessä, epävarma alustoista, muista koirista alkuun... Tätä on myös työstetty, mutta ei vielä tarpeeksi.
Kolmas hankaluus on ollut Vukin perusasento. Tai noh, perusasentoon palaaminen. Vuki on tullut hyvin sivulle, ja jäänyt odottamaan paikalleen, mutta takaisin en ole voinut palata, vaan Vuki on väistänyt. Pitkään tätä työstettiin ilman tulosta. Kun olin tyttöystäväni kanssa käymässä Heidillä, tuli puheeksi että Vuki voisi jäädä sinne hetkeksi, sillä Heidi oli tulossa kylään puolentoista viikon kuluttua. Vuki siis jäi sinne, ja Heidin ja Vukin seikkailusta voit lukea lisää Heidin blogista. Mutta Heidi tykkäsi puuhailla Vukin kanssa, ja muutenkin belgieni kanssa auttaen esimerkiksi Vixiä tämän kapula-ongelman kanssa, ja rupesi työstämään Vukin sivulla oloa. He edistyivätkin siinä erinomaisesti ja Vuki pysyy paikallaan upeasti, ja antaa tulla takaisin sivulle. Eli tämä alamäki on saatu selätettyä!

Vukin kakku. Juustohampurilainen, puolikas nakki ja kanarouhetta.

Mutta nyt tuli listattua ne alamäet? Mitenkäs se toinen, eli ylämäet?
Vuki on sopinut tähän laumaan ja talouteen oikein hyvin tuomalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vixi on ollut todella rauhallinen ja tyyni kotona, mutta Vukin myötä on leikkiminen ja pirteys tullut jokapäiväiseksi rutiiniksi. Olen Vukin myötä saanut kehittyä koirien kouluttajana sillä hukkanen on hyvin erilainen kouluttaa, kuin Vixi. Hukkaa on myös todella mukava kouluttaa ja puuhailla yhdessä. Se kertoo niin selkeästi mielentilansa korvillaan ja ilmeillään.
Yksinkertaisesti Vuki on tuonut paljon iloa tähän paikkaan.

Tässä vielä video kun Vuki syö kakkuaan!

Treenien bloggaamista??

Edellisestä postauksesta on jo kulunut hetki, tässä välillä on tapahtunut jo vaikka ja mitä. Mm Vixi sai TK1! Palaan näihin asioihin myöhemmin. Mutta nyt yritetään vähän uutta juttua!

Tokotreenit on sujunu upeasti, ja hieman tässä mietin, että voisinpa alkaa kirjottamaan paremmin meidän treeneistä!! Tiedän, että on monia pelkästään treeniblogeja, mutta minä kun vasta yritän tätä ahkerampaa kirjoittelua, niin tulkoot samaan syssyyn.
Tämän hetkinen treenikalenteri näyttää ohjattuja treenejä kaksi tai kolme kertaa viikossa. Tavoitteena on saada selostettua edes yksi treeneistä viikossa. Katsotaan kuinka käy!!

Torstain treenit vetää aivan ihan Helena Helminen. Hän on meidät leiponut tänne asti, ja hänen treeneihin haluamme jatkossa mennä niin kauan, kuin vain on mahdollista! Helena lähettää aina selostuksen treeneistä, ja sitä saankin oikein loistavan pohjan johon laittaa omat mietinnät ja selostukset miten meni!
Aloitetaanpas:

Torstai 26.5
Keli oli hyvin sateinen. Treenipaikkana oli Hyvinkään Lentokenttä. Paikalla oli vain minä ja tytöt, sekä tyttöystäväni Tiia ja hänen pieni pentu Sura.

Estehyppy: Avo- ja umpieste vierekkäin. Normaali kisamainen hyppy ensin avoesteen yli, siitä seuruuttamalla umpiesteen eteen ja normaali kisahyppy tästäkin.

- Otin Vukin ensimmäisenä ja laitoin Vixin paikkamakuuseen (josta se sitten karkasi kun liian iloisena kutsuin Vukia :) ). Mentiin Vukin kanssa esteelle ja otin pikku hukkasen sivulle. Olimme turhan kaukana esteestä, joten Vuki kiersi ensimmäisellä yrittämällä. Menimme siis lähemmäksi estettä, ja jo pikkukoira hyppäsi hienosti siitä yli. Pieni seuruupätkä meni ihan hyvin, hieman Vuki oli malttamaton. Toinen este menikin jo sitten ensi yrittämällä!
Liikkeenä hyppy on hyvin kesken vielä, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen todella tyytyväinen Vukin odottamiseen, se ei varasta tai hötkyile turhia, mutta tulee täysiä kun kutsutaan! 

- Vixille tämä oli varsin helppo nakki, ja rimat jätettiinkin hyvin alas, olisiko ollut n 20cm korkea tai jotain... En hirveästi keksi mitä kirjoittaa tästä. Sujui hyvin, ei mitään ihmeellistä, ei...

Kierrä: Tötsän kiertoa oman tason mukaan.

- Vukille teen vielä ihan alkeita, seison itse ihan tötsän edessä ja Vuki menee edes takaisin oikealta kädeltä vasemmalle kädelle. Tyttö raukka on niin paljon opiskellut perusasentoa, että tarjoaa sitä jatkuvasti, eikä meinaa muuta yrittääkkään! 

- Vixillä tämä on jo valmis liike, mutta teimme hieman vaikeutta siihen, laittamalla tötsä hyppyjen välille linjaan. Lähetin Vixiä hyppyjen välistä, mutta neiti tarjosi avoesteen yli ja siitä halusi kiertää. Menimme lähemmäksi ja yritimme uudelleen ja uudelleen. Lopulta Vixi meni tötsälle, kun olimme jo lähes hyppyjen linjalla. Harvemmin kisoissa hyppyeste olisi niin samalla linjalla tötsän kanssa, mutta harjoitellaan vielä lisää sen oikean tehtävän tekemistä!

Seuraaminen: Kontakti tärkeimpänä. Ohjaaja seuruutti koiraa kohti parinkymmenen metrin päässä olevaa namikuppia ja vapautti koiran kehumisen jälkeen kunnollisesta kontaktista.

- Vukille tämä oli varsin vaikea tehtävä, mutta helpotimme sitä siten, että emme ottaneet seuruuta, kuin vain viimeisellä toistolla muutaman askeleen. Otettiin pelkää perusasentoa josta vapautin Vukin kun otti ja piti hetken kontaktia. Namikupin sijaan käytin siis lelua.

- Vixillä ei ole koskaan ollut erityisen hyvä kontakti seuruun yhteydessä, mutta hieman se neiti sitä tajusi, että kontaktilla pääsee lelulle. Tämä kontakti on kyllä sellainen, mitä pitää parantaa ja paljon!

Tunnari: Oman kapulan etsiminen avustajan tavaroiden seasta.

- Voi vitsit tämä oli upea liike <3 Vuki teki niin upeasti tämän! Sain Helenalta uuden tunnarin ja siihen jonkin aikaa hajuani laitoin. Helena otti kapulan minulta paperin päälle ja vei ruohikkoon. Vuki sai katsoa kun se sinne vietiin. Vuki ampaisi suoraan ruohikkoon ja nenällään paikansi kapulan nopeasti! Nappasi sen suuhun ja ai että pikkukoira oli iloinen <3 Vaihtoi leluun hetken kuluttua, Vukin mielestä pikkuinen kapula oli aika ihana.
Otimme toisenkin toiston ja Helena vei kapulan hieman vaikeampaan paikkaan, pieni hetsaus Vukille ja taas se ampaisi sinne! Hetken se joutui tunnaria etsimään, mutta upeasti teki töitä nenällään ja löysi sen.

- Vixille Helena laittoi maahan erilaisia kapuloita, puisia, muovisen, metallisen ja kumisen lelun. Vein tunnarin sinne niiden keskelle ja päästin Vixin sinne. Neiti rakastaa kapulaa, ja toi ensin sieltä isoimman ja painavimman puisen kapulan! Vixi merkkasi kyllä tunnarin, mutta ei tajunnut sitä ottaa. Uusi yritys, jälleen Vixi yritti ottaa puista kapulaa, mutta pyynnöstä luopui ja otti kuin ottikin oikean tunnarin sieltä!
Uskon vahvasti, että jos siellä olisi ollut pelkästään tunnareita, ei Vixi olisi tuonut mitään ylimääräisiä. Mutta se kapula on niin ihana Vixistä.

Luoksetulo: Namikuppi hiukan väylän sivussa. Avustaja oli varmuuden vuoksi namikupin vieressä, ettei koira saa palkkaa varastamalla.

- Tämä oli Vukille hyvin hyvin vaikea. Yhteen suuntaan otimme kaksi toistoa ja lelu oli todella vinossa luoksetulolinjalta. Ensimmäisellä kerralla meni suoraan lelulle ja Helena saikin pitää lelua kunnolla poissa Vukilta. Toisella toistolla tulikin sitten luokse.
Vaihdettiin suuntia ja tehtiin kaksi epäonnistunutta luoksaria, kunnes kolmas kerta toden sanoen pikkukoira tuli luokse asti ja pääsi lelulle. 

Luopumisharjoituksissa on siis vielä paljon tehtävää!!

- Vixille tämä harjoitus oli helppo, ja juoksi hyvin nopeasti luokse ja sivulle. Toisella toistolla laitoin juoksulinjan menemään todella läheltä lelua, ja Vixi oikeastaan kaartoi toiseen suuntaan, ettei vain mene lähellekkään lelua. Ai vitsit miten hieno tyttö <3 

Oli kyllä ihanat treenit. Tällaisia lisää!! 

Hyvä onni jatkuu!

Jatketaanpas hyvillä uutisilla; oltiin Vixin kanssa heti toisissa kisoissa nyt sunnuntaina! Meni oikein loistavasti Vixin osalta, omistaja voisi hieman rentoutua eikä kävellä kuin jännittynyt viulun kieli!!

Pari sanaa koepaiaksta. Olin tyytymätön HSKH:n nettisivujen ajo-ohjeeseen paikalle. Kaverin kanssa etsimme ja etsimme paikkaa, ylimääräistä aikaa meni joku 20min koska ei vain löydetty! Järvenpäästä lähdettiin jo klo 17, ja ilmottautumassa oltiin 18.13! Palautetta annoin ilmo pöydällä myös siitä, ettei ulos oltu laitettu yhtään mitään ohjetta että mistä voi mennä sisälle. En ole ikinä käynyt kyseisellä hallilla ennen, enkä todellakaan uskalla mennä ihan mistä tahansa ovesta sisälle, etten vain häiritse koetta! Onneksi oli kaveri mukana joka jäi ulos odottamaan Vixin kanssa kun menin kahvioon kysymään.... Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkä HSKH:lla on seuraavassa kokeessa ulkona ovessa lappu?

Yhteispisteet 174,5 ALO1 ja sijoituttiin 1/4 !!!!

Paikkalla makaaminen: 8
- Oltiin rivissä toisina ja edellisen koiran ohjaaja oikein huusi "maahan" käskyn... Vixi raukka luuli sitä itselleen. Hieman katseli ympärilleen mutta tällä kertaa ei nuuskutellut!
Seuraaminen: 9
- Itse olin todella, todella, jännittynyt! Upeaa että Vixi teki näinkin upeasti. Yhdessä täyskäännöksessä kuvittelin että piti pysähtyä niin nyin jotain, mutta se ei tainnut vaikuttaa pisteisiin.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9 
- Neiti ei noussut ihan suoraksi "sivu" käskyllä.
Luoksetulo: 9,5
- Oikein kiva :)
Noutoesineen pitäminen: 9,5
- Siis minä olen niin tajuttoman ylpeä tuosta kettu-eläimestä <3
Kauko-ohjaus: 8
- Tämä liike pelotti, mutta tiesin heti kun Vixi nousi istumaan, että kaikki on hyvin! Hieman harmitti ettei ensimmäisellä "sivu"lle käskyllä noussut, mutta pikkuvikoja verrattuna edelliseen kokeeseen!!
Estehyppy: 9
- Tuomari kommentoi että neiti tökkäsi mua käteen ja liikkeen alussa nyki epävarmuuttaan.
Kokonaisvaikutelma: 8
- Liikkuri oli ketun mielestä aivan ihana ja piti vaan päästä tutustumaan! Tässä siis parannettavaa seuraavaan kokeeseen, Pidä Vixi Paremmin Mukana!!!

Kentältä kun tultiin pois, olin hieman pettynyt. Odotukset oli korkealla kuin myös tietoisuus Vixin taidokkuudesta. Kentällä kun en voinut pisteitä seurata ja oma mielikuvitus veti ihan omaa showtaan. Kuvittelin pisteet pienemmiksi siis.
Kun vihdoin pisteet julkaistiin näytölle, olin tottakai iloinen! Hyvinhän se oli mennyt, itsekritiikki oli ottanut yliotteen. Tarkennan vielä, että olin pettynyt itseeni, en ollenkaan Vixiin. Tuo koira ei petä vaan antaa anteeksi ja tekee koko sydämellään.

Uusi yritys ja onnistumisia!

Noh, mun piti yrittää pitää tätä blogia. Mutta aina ei asiat mene kuin haluaisi. Paljon on tässä jo tapahtunut välissä, niinkin paljon ettei kaikkea voi kerralla kertoa. Paljon tulee asioita esille joita vain on tapahtunut ja kysyttäessä voin avata aiheita lisää.

Kävimme Vixin kanssa moikkaamassa Beaa helmikuussa 2015.

Tärkeimpiä asioita joita on tapahtunut, on Bea on vaihtanut kotia ja Vixin kaveriksi on tullut toinen belgialainen Vuki. Bean kanssa oli arjessa paljon hankaluuksia ja meidän kemiat ei vaan mitenkään kohdanneet. Tätä aihetta en halua sen enempää availla, mutta näin se vaan nyt on. Bea sai uuden ihanan omistajan Heidistä, ja ihanan laumakaverin suomenlapinkoira uros Rollesta. Bean, Rollen ja Heidin elämään voi mennä lähemmin tutustumaan heidän blogiinsa.
Vuki tuli Vixin kaveriksi kesällä 2015 ja Hukkaeläin on aikamoinen paketti. Lisää tietoa löydät Vukin omalta sivulta. Asumme nyt kolmisin Järvenpäässä mukavassa rivitalo asunnossa jossa on oma pieni piha.

Eiköhän siirrytä itse blogin "pitämiseen", eli aiheeseen!

Heidin ja Rollen olin käynyt hakemassa Orivedeltä perjantaina, ja koko päivä menikin siellä suunnalla kun kävin viemässä vanhan pakastimeni tädille, ja kävimme moikkaamassa Vixin ja Vukin kasvattajaa Mäntässä. Heidin kanssa ei ole hetkeäkään tylsää, eikä hiljaista. Hyvä että nukkumaan päästiin kun piti vaan puhua! Kun vihdoin pääsimme myöhään illalla (vai voisikos jo sanoa että yöllä?) turvallisesti Järvenpäähän, piti heti päästä kokeilemaan Heidin vetovyötä ja liinoja Vixille ja Vukille vetovaljaiden kanssa. Haaveena olisikin että jos vedosta tulisikin koirille jossain muodossa uusi laji! Ensimmäinen vetolenkki sujui hyvin. Olin aikaisemmin viikolla kaatunut kesken jäälle ja satuttanut selkäni ja käteni. Varovasti piti mennä, ja yllätyksekseni vetovyö ei painanut yhtään ikävästi selkään! En ole mikään juoksija, niin ihan kävellen mentiin. Vuki ihastui hommaan heti alkumetreillä ja oli kova veto päällä! Vixi oli alkuun hieman hämillään, "Miksei mamma komenna kun mä vedän? Miksi se kehuu mua?!", mutta alkoi se vetäminen sujua kettuseltakin.

Kyllä ne vetää!!

Lauantai meni pitkälti kun olin töissä päivän. Kotio kun pääsin niin valjaat koirille ja vyö mulle ja ulos! Jalat olivat todella kipeät edellisen illan lenkistä, mutta hyvin päästiin liikkumaan! Perille kun päästiin, oli ruoan aika! Heidi teki meille todella hyviä mustikka, vadelma ja valkosuklaa muffinsseja! Minä autoin sohvalta huudellen ohjeita, seuraa pitäen ja kelloa vahdaten. Työpanos oli sekin!

Ystävänpäivä alkoi upeasti. Facebookissa Järvenpääläinen nainen oli ilmoittanut, että käy joltain teurastamolta hakemassa luita koirille ja ottaa siitä pienen summan bensarahaa. No minä uuden tyhjän pakastimen omistajana nappasin heti tilaisuudesta kiinni!! Varmaan joku 50kg ellei enemmänkin sieltä saanut, ja bensaraha oli 5€!!!! Nyt mulla on pakkanen täys hyviä luita, läskiä Vixille ja ihmeellisiä nahan paljoa joista en vielä tiedä että mitä niillä teen.

Vixin kanssa olemme treenanneet tavoitteellisesti tokoa Nobodys Dog Sport seurassa ja pitkän työn tulos on vihdoin kantanut hedelmää. Kävimme ystävänpäivänä 14.2.2016 korkkaamassa kisauramme Riihimäellä. Pisteitä kertyi mukavat 161,5 eli ALO1 ja sijoituimme 4/9. Eli aivan loistava aloitus!!!
Tässä pisteet tarkemmin:
Paikallamakuu: 9
Seuraaminen: 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 9,5
Noutoesineen pitäminen: 9,5
Kauko-ohjaus: 0
Estehyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 9

Kisavideolta näkee oikein hyvin miten meni, ja oikein reilut ja hyvät pisteet!!

Pakko vielä kertoa, että ennen lauantaita Vixi ei osannut pitää kapulaa yli 2sekunttia ja usein nousi seisomaan. Heidin ja Rollen kanssa tehtiin lauantai iltana pientä keittiö tokoa ja muistuteltiin koirille vielä viime hetken käskyjä. Mun projektina oli tehdä kapulaa ja saatiinkin n 10 toistoa kapulan pitoon Vixin kanssa. Ja mahtava neitokainen ymmärsi mitä siltä pyydetään!! Ne kaksi hernettä kallon sisällä vihdoin kohtasivat! Tämän muutaman kerran jälkeen Vixi ymmärsi että sitä kapulaa pitää PITÄÄ suussa, eikä vain mälvätä ja sylkeä pois.
Kokeeseen menimme alunperin asenteella "Kapulasta tulee nolla, mutta ei se mitään! Se ei meitä estä osallistumasta!!!" ja mitä tapahtuikaan; 9,5 pistettä tuli siitä liikkeestä! Aivan mahtavaa! Lauantain tavoite oli saada kapula edes 5pisteen tasolle. Eli ylitimme tavoitteet korkeasti!

Illalla olikin jo sitten Heidin kotiin menon aika... Otimme Tiian ja Betty-kääpiöpinserin kyytiin ja auton nokka ensin kohti Orivettä. Matka taittui mukavasti puheensorinassa ja saimme paljon asioita juteltua. Tiia oli kyydissä mukana, koska oli viemässä Bettyä äidilleen, joka asuu Tampereen seudulla, ja nappaamassa sieltä samalla Luna-kääpiösnautserin mukaansa. Eli minä sain hyvää seuraa sekä meno, että tulomatkalle.
Kotiin kun päästiin, otti Vuki heti ensimmäisenä takapakkia pitkän kammonsa kanssa... Nimittäin liukkaat lattiat! Pentuna Vuki liukastui kun tuli alas sohvalta, ja on sen jälkeen pelännyt liukkaalla alustalla kävelemistä. Makuuhuoneessa on ollut jo pitkään muovimattoa lattialla, että jos vahinkoja sattuu, niin siellä käveleminen ei ole ollut ongelma ollenkaan. Olohuoneeseen toin liukastumisen jälkeen palat muovimattoa käytävälle, sohvan eteen iso karvamatto ja keittiöön pieni siro matto. Sillä mentiin pitkään ja Vuki alkoi unohtamaan lattiapelkoaan. Sain hoitoon kaverin labbis pennun, joka ei vielä ollut sisäsiisti, ja piti ottaa matot pois. Olin hieman huolissani Vukin suhtautumisesta lattiaan, mutta otin sen kokeiluna. Hukkanen otti asian hyvin ja käveli normaalisti pitkään. Leikkiä ei uskaltanut lattialla, mutta normaalisti kulki sohvalle ja alas ja ympäri ja ämpäri.
Ajattelin ja toivoin että "nyt se on selätetty se kammo!", mutta ei nähtävästi... Jätin olohuoneen ison maton laittamatta, palautun vain keittiön maton paikalleen.
Sitten se kävi. Myöhään illalla kun kotio päästiin, Vuki liukastu ja meni paniikkiin... Enää ei voi kävellä lattialla, ruoka jätetään syömättä jos sinne ei yletä, raakoja luita ei voi hakea... Uudestaan siis.
Olisin jo niin toivonut pääseväni eroon olohuoneen matosta, sillä se on kamala hoitaa. Aito lampaanvillamatto joka imee kaikki karvat, hiekat, kurat, hiukset... Aivan kaiken! Eikä se edes lähde imuroimalla, vaan karvat pitää käsin nyppiä. Eli uuden maton metsästykseen siis...

Voisin jo vaikka lopetella tätä tekstiä, jota tulikin nopeasti ja paljon. Kiva juttu! Yritän nyt vielä kerran saada tämän blogin pitämisen toimimaan, ja minua saa myös tökkiä siitä!! Jos ei meistä kuulu pitkään aikaan, laita ihmeessä viestiä tai kommentoi ja korjataan asia.

Ja maininta että blogin ulkoasu on tässä kohtaa hieman työn alla, samoin kuin koirien (ja minun...) omat sivut. Toivottavasti saadaan pian kuntoon.

Lilliy kiittää ja kuittaa. :)